Ihmiset

Tule mukaan auttamaan – vähävaraisten perheiden hätä kasvaa

Dieta Oy | 07.05.2020

Koronavirusepidemia vaikuttaa koko yhteiskuntaamme ja etenkin meidän alaamme. Olemme kaikki tiukoilla yrittäessämme sopeutua uuteen tilanteeseen. Epidemia aiheuttaa niin henkistä kuin taloudellistakin huolta lähes jokaiselle meistä. Joidenkin perheiden arjesta on kuitenkin tullut ylivoimaisen haastavaa. Epidemia on ajanut useita lapsiperheitä vaikeisiin tilanteisiin.


apua_lapsiperheille_social

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan avun tarve on tällä hetkellä suuri, koska monet perheet ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon virusepidemian vuoksi. On monia perheitä, joissa arki on jo aiemmin ollut haastava, ja tämän vuoksi tilanne tällä hetkellä on äärimmäisen vaikea. Avuntarvetta on epidemian myötä myös perheissä, joissa ei ennen kriisiä ole ollut mitään hätää, kertoo kansalaistoiminnan ja vaikuttamistyön johtaja Riitta Kauppinen.

Lahjoitusvaroilla Pelastakaa Lapset ry hankkii 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja apua tarvitseville perheille. Ruoka-apu on konkreettista apua, joka auttaa perheitä vaikeimman hetken yli.

Lisäksi järjestö tuottaa lapsille ja nuorille suunnattuja verkkopalveluita. Monet lapset ja nuoret ovat peloissaan ja tulevaisuus huolestuttaa. Verkkopalveluiden avulla tuetaan lapsia ja nuoria mm. lisäämällä keskustelutukea netissä. Tarjolla on erilaisia kanavia, joissa huolenaiheista voi keskustella luotettavan aikuisen kanssa.

Tilanne Suomessa muuttuu päivittäin ja järjestö pyrkii lisäämään tukeaan mahdollisuuksien mukaan. Mikäli sinulla on mahdollisuus auttaa, tee lahjoitus ja auta korona-kriisin takia ahdinkoon joutuneita lapsiperheitä. Pienetkin lahjoitukset ovat merkittäviä.

Auta tukemalla Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa

 

Dieta Oy on ollut mukana tukemassa Pelastakaa Lapset ry:n epidemian aikaista toimintaa.

 



Lähteet:

Yle: Yle 6.5. klo 11.26 Lapsiperheiden hätä kasvaa/ STT 

Pelastakaa Lapset ry: Auta lapsia ja perheitä ahdingossa



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Tervetuloa tutustumaan valikoimaamme Fastfood, Café & Restaurant -messuille!

Tervetuloa tutustumaan valikoimaamme Fastfood, Café & Restaurant -messuille!

Lue lisää »
Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Lue lisää »
Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Lue lisää »
Autamme tänä jouluna kotimaan lapsia yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa

Autamme tänä jouluna kotimaan lapsia yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa

Lue lisää »
24 vuotta Dietalla – aluemyyntipäällikkömme Päivi Jokinen aloitti työtaipaleensa lankapuhelimien ja faksien aikakaudella

24 vuotta Dietalla – aluemyyntipäällikkömme Päivi Jokinen aloitti työtaipaleensa lankapuhelimien ja faksien aikakaudella

Lue lisää »
Myyntipäällikkömme Keijo Saatsi: “Tärkeintä on hoitaa hommat kunnolla ja tehdä hyviä ratkaisuja.”

Myyntipäällikkömme Keijo Saatsi: “Tärkeintä on hoitaa hommat kunnolla ja tehdä hyviä ratkaisuja.”

Lue lisää »
Laiteratkaisujen uusimmat trendit ja vaatimukset

Laiteratkaisujen uusimmat trendit ja vaatimukset

Lue lisää »