Inspiraatio

Dieta mukana Jäätelö- ja Suklaakarnevaaleilla

Kirjoittanut Dieta Oy | Apr 12, 2019 9:49:20 AM

Vuoden herkullisin tapahtuma tulee jälleen! Tule huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Kaapelitehtaalle Jäätelö- ja Suklaakarnevaaleille tutustumaan itse tehdyn jäätelön valmistukseen!

Dieta on mukana toista kertaa Suomessa järjestettävillä Jäätelö- ja Suklaakarnevaaleilla 26.-28.4.2018. Karnevaaleilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua monipuoliseen jäätelö- sekä suklaatarjontaan ja niiden valmistukseen.

Mitä karnevaaleilla on ohjelmassa?

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat valmistavat ja maistattavat itse suunnittelemiaan jäätelömakuja Dietan osastolla 106. Tarjolla on jopa 15 erilaista makuelämystä!

Karnevaaleilla viihtyy kaikenikäiset lapsista aikuisiin, sillä jäätelö- ja suklaamaistatuksen lisäksi tapahtumassa pääsee näkemään myös mm. sirkushenkisiä performansseja ja musiikkiesityksiä. Ohjelmalavalla pidetään myös tietoiskuja jäätelöstä ja suklaasta, joihin myös Dieta osallistuu keittiömestari Cheffelin vetämänä. Tietoiskujen tarkemmat kellonajat löydät täältä.

Karnevaaliviikonlopun aukioloajat:

Perjantaina 26.4. klo 12-14 tapahtuma on auki ainoastaan alan ammattilaisille. Ammattilaisille suunnattu tapahtuma on maksuton, mutta vaatii ennakkorekisteröitymisen.


• Perjantai iltapäivälippu 26.4. klo 14.00-18.00
• Lauantai aamupäivälippu 27.4. klo 10.00-14.00
• Lauantai keskipäivälippu 27.4. klo 12.00-16.00 LOPPUUNMYYTY
• Lauantai iltapäivälippu 27.4. klo 14.30-18.30
• Sunnuntai aamupäivälippu 28.4. klo 10.00-14.00
• Sunnuntai keskipäivälippu 28.4. klo 12.00-16.00
• Sunnuntai iltapäivälippu 28.4. klo 14.30-18.30

Lue lisää karnevaaleista täältä.

Kuvat: Paavo Pykäläinen

Dietalta löydät ratkaisut niin pienen kahvilan kuin ison market-ympäristön jäätelön valmistukseen. Kysy lisää keittiömestariltamme Vesa Saaristolta: vesa.saaristo@dieta.fi tai puh. 040 822 3014