Inspiraatio

Finnresta perusti ruokapaketteja myyvän verkkokaupan

Kirjoittanut Dieta Oy | Apr 22, 2020 11:21:32 AM

Tampereen Messut -konserniin kuuluva Finland Restaurants Oy Finnresta perusti verkkokaupan, josta voi tilata ruokapaketin kotiinkuljetettuna. Palvelu toimittaa kahden ja neljän hengen kotiruokapaketteja koteihin edulliseen hintaan koko Pirkanmaan alueelle. Yhteistyökumppanina kuljetuksissa toimii Liuttu Logistiikka Oy.

Kun koronavirusepidemia pysäytti tapahtumien järjestämisen Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, oli ideoitava uutta liiketoimintaa pirkanmaalaisten asiakkaiden avuksi ja henkilökunnan iloksi, kertoo Finnrestan toimitusjohtaja Olli Tokoi. Idea uudesta liiketoiminnasta toteutettiinkin ihailtavan nopeasti – verkkokauppa laitettiin pystyyn yhdessä vuorokaudessa. Ratkaisu mahdollisti sen, että ihmiset voivat tilata laadukasta kotiruokaa asuinpaikasta riippumatta koko Pirkanmaan alueella nyt, kun asiointi ravintoloissa ja kaupoissa on rajoitetumpaa.

Verkkokaupan kautta tilattavat kahden tai neljän hengen kotiruokapaketit toimitetaan asiakkaille kylmänä, joten ruoka säilyy muutaman vuorokauden vielä asiakkaiden kotonakin. Maksutapoja on valittavana useita aina verkkopankista ja luottokorttimaksuista laskuun tai jopa osamaksuun. Ruokia toimitetaan kotiovelle kolmena päivänä viikossa; maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tilaukset tulee jättää aina edeltävänä päivänä klo 16 mennessä. Kuljetuspalvelun lisäksi tarjolla on myös ruokapakettien noutomahdollisuus klo 11–15 välillä asiakkaan valitsemana päivänä.

Liuttu Logistiikka kuljettaa ruoat samalla hinnalla ympäri Pirkanmaata

Finnrestan Olli Tokoi iloitsee siitä, että Liuttu Logistiikka Oy innostui yhteistyökumppaniksi ja että sen kanssa on pystytty sopimaan kuljetuksista siten, että ruoat voidaan toimittaa koteihin kaikkialla Pirkanmaalla samalla edullisella kymmenen euron toimitusmaksulla riippumatta siitä, asuuko Tampereella, Parkanossa, Sastamalassa, Kurussa tai muualla.

Liuttu Logistiikalla on jo entuudestaan kokemusta kotiinkuljetuksista mm. kauppakassien kotiinkuljetuspalvelun tarjoajana, mutta valmiiden ruokien toimitus koteihin on uutta. Liuttu Logistiikan etuna on koko Pirkanmaan kattava kuljetusverkosto, jossa autot ovat liikkeellä päivittäin. Toimitusjohtaja Tommi Rannisto on tyytyväinen yhteistyöhön, jonka tuloksena ihmisille tarjotaan mahdollisuus nauttia hyvästä kotiruoasta myös poikkeusoloissa. Tässä tilanteessa yrittäjien kannattaa kuunnella herkällä korvalla kaikkia uusia ideoita ja konkretisoida niitä, jotka tähän saakka ovat jääneet ajatuksen tasolle, hän kannustaa.

Lähteet:

Tampereen Messut: Finnresta ja Liuttu Logistiikka toimittavat ruoan kotiovelle Pirkanmaalla

Finnrestan verkkokauppa: https://finnrestan-verkkokauppa.vilkas.shop/