Inspiraatio

K-Market Maarinsolmu - nimeään isompi kauppa

Kirjoittanut Dieta Oy | Jan 12, 2024 5:36:20 AM

K-Market Maarinsolmu avautui Otaniemeen kehä 1:n varrelle lokakuussa. Liki 700 neliömetriä käsittävä K-Market tarjoaa muun muassa lounasta, salaattibaarin, pakettipalvelut sekä paikan päällä paistetut leivät ja muut paistopisteen tuotteet

K-Market Maarinsolmun kauppias Juuso Kauppinen.

 

K-Market Maarinsolmun kauppias Juuso Kauppinen omaa vahvan urheilutaustan koripallon parista. Kaupanalalle hän ajautui  töihin vuonna 2015, kun koripallon kaveriksi piti kehitellä muutakin tekemistä. Jo samana vuonna Kauppinen ilmaisi myös halukkuutensa ryhtyä kauppiaaksi jonain päivänä. K-Citymarket Sellon kalatiskiltä alkanut ura jatkui saman kaupan sisällä vajaan yhdeksän vuotta, joista viimeiset kolme Kauppinen vietti myymäläpäällikkönä. Reilu pari vuotta sitten Kauppinen haki mukaan kauppiasvalmennukseen, ja jo ennen valmennuksen päättymistä Kauppiselle tarjottiin K-Market Maarinsolmun kauppiaan paikkaa, jonka hän otti vastaan hymyssä suin: “On otettu fiilis, että sain tällaisen uuden kauppapaikan, jossa koko homma aloitetaan ihan alusta”, hän toteaa hyvillä mielin.

 

Aito halu auttaa asiakkaita 

K-Market Maarinsolmu tarjoaa laajan elintarvike- ja päivittäistavaravalikoiman lisäksi paikan päällä valmistettuja lounaita, salaattibaarin sekä paistopisteen tuotteita. Valmistukseen tarvittavat laitteet haluttiin valita nykyistä tarvetta, mutta myös tulevaisuuden suunnitelmia silmällä pitäen. Aluemyyntipäällikkömme Keijo Saatsi on ollut Kauppisen apuna suunnittelemassa laitehankintoja ja auttanut valitsemaan laitteet, jotka tukevat kaupan toimintaa ja riittävät kapasiteetiltaan myös tulevaisuudessa. Kauppinen kertoo, että Dietan tiimi on alusta saakka osoittanut aitoa halua olla mukana projektissa. “Viime kesänä tulin kaupalle, joka oli työmaa vielä silloin, ja Keijo olikin täällä mittaamassa keittiön tiloja ja varmistamassa, että kaikki on kuten pitää. Tällainen huolenpito, ilman, että siitä täytyy sopia erikseen, on aitoa välittämistä”, Kauppinen toteaa.

Asiakkuuspäällikkömme Minna Miettinen on ollut apuna K-Market Maarinsolmun astia- ja työvälinehankintojen suunnittelussa ja tarpeen kartoittamisessa. Minna kävi paikan päällä tutustumassa työtiloihin ja tarpeisiin sekä kuuntelemassa kauppiaan toiveet hankintoihin. “On ehdottomasti muotoutunut sellainen kuva, että Dietalta saa apua aina tarvittaessa, ja sitä tarjotaan jo ennen kuin sitä ehtii edes pyytää”, Kauppinen kertoo yhteistyöstä ja jatkaa: “Meillä on vaihtumassa työntekijä, jonka myötä Dietalta tarjottiin heti laitteiden käytönopastusta uudelle työntekijälle”. 

K-Market Maarinsolmu avautui Otaniemeen lokakuussa.

 

Ihmisläheisyyttä ja aktiivista yhteydenpitoa

K-Market Maarinsolmu on Kauppisen mielestä kaikin puolin onnistunut projekti. Täysin uutta kauppaa perustaessa on huomioitava lukuisia seikkoja, ja yllätyksiä tulee matkaan varautumisesta huolimatta. K-Market Maarinsolmu on saanut kauppiaakseen ihmisläheisen, aktiivisen ja eteenpäinpyrkivän persoonan, jonka toimintatavat ja arvot näkyvät kaupan toiminnassa. “Olen palkannut tänne töihin hyviä tyyppejä, en niinkään papereiden, vaan luonteen perusteella. Kauppa on asiakkaita varten ja uskon, että hyvällä henkilökunnalla saadaan asiakkailta kiitosta ja kilpailuetua kilpailijoita vastaan.”, Kauppinen selventää. Avoin vuorovaikutus ja tiivis yhteydenpito on ollut myös projektin onnistumisen kannalta isossa roolissa. “Kaikkein positiivisin asia tässä projektissa on, että te Dietalla olette olleet läsnä ja pitäneet aktiivisesti yhteyttä myös kaupan allekirjoituksen jälkeen. Olette kyselleet miten menee ja pitäneet huolta, että kaikki on kunnossa. On ollut oikea päätös toteuttaa projekti teidän kanssanne”, Kauppinen kertoo tyytyväisenä.

 

 

 

K-Market Maarinsolmu |  | Maarinrannantie 2 | 02130 Espoo |  K-Market Maarinsolmu