Inspiraatio

K-Citymarket Turtola avattiin uudistettuna

Kirjoittanut Dieta Oy | Nov 18, 2022 6:36:51 AM

K-Citymarket Turtolan mittavat, viime vuoden lokakuussa aloitetut muutokset valmistuivat
kesän aikana. Myymälän puolella uudistettiin kaikki lattiasta kattoon. Vaihtoon menivät myös
kaikki kalusteet, palvelulinjastot sekä kylmäkoneikko, joka hyödyntää nyt jäähdytyksessä
ympäristöystävällisesti hiilidioksidia. Myös valaistus haluttiin vaihtaa energiatehokkaammiksi
ledeiksi. Uudistuksien myötä sähkönkulutus laski jo ensimmäisen kuukauden aikana
toistakymmentätuhatta kilowattia vaikka myymälän elintarvikepuolen pinta-ala kasvoi
remontin myötä 600 neliötä lisää.

K-Citymarket Turtolan mittavat, viime vuoden lokakuussa aloitetut muutokset valmistuivat kesän aikana.

 

Ravintolatasoista ruokaa kotiin vietäväksi

K-Citymarket Turtolan yrittäjäpariskunta Kati ja Marko Vainikainen ovat hakeneet myymälän uudistukseen ideaa ulkomaan matkoiltaan. “Meidän liikeidea on sellainen, että halutaan olla yhtä aikaa herkkukauppa ja halpakauppa. Konkreettisesti se tarkoittaa sitä, että me tuodaan tarjolle isoja eriä tuotteita edullisesti ja saman katon alla toimii myös herkkukauppa, josta saat ravintolatasoista ruokaa kotiin vietäväksi,” Marko selventää. 

Uudistuksen myötä myymälän tiloihin remontoitiin Turtola Kitchen, johon kuuluu kaiken perustana toimiva “Kotikeittiö”. Kotiruokakeittiössä valmistettavien liha- ja kalavuokien, pihvien, salaattien ynnä muiden lisäksi tarjolle on tuotu herkkuja maailmalta, kuten roomalaista pizzaa, sushia ja kilohinnalla myytäviä Turtola Fried Chicken -tuotteita. Itsepalveluna toimivassa Turtola Fried Chicken -konseptissa asiakas voi itse valita haluamansa tuotteet, kuten kanansiivet, -fileet ja ranskalaiset mukaansa. “Tampere on siipikaupunki ja Pirkanmaalla syödään enemmän siipiä ja broileria kuin missään muualla Suomessa. Haluttiin vastata tähän kysyntään omalla tavallamme,” Marko kertoo.

 

Palvelutiskit uudistettiin remontin yhteydessä.

 

Suomen ensimmäinen savustustuotteita tarjoava K-Citymarket

Kruununjalokivenä koko Turtola Kitchenin toiminnalle on kuitenkin Amerikan matkoilta tutuksi tullut ja Markon sydämen vallannut savustaminen. Uudistuksen yhteydessä Marko alkoi selvittää olisiko savustuskonsepti mahdollista rakentaa kaupan sisälle. “Kahlasin amerikkalaisia nettisivuja läpi ja yritin etsiä erilaisia vaihtoehtoja savustimelle. Avotulella savustaminen oli poissuljettu vaihtoehto tietenkin, kun ollaan myymäläympäristössä. Valjastin meidän palveluvastaavankin avuksi tutkimaan asiaa ja sitten tuli vastaan Dieta ja Dietan kautta Alto-Shaam,” Marko sanoo ja jatkaa: “Dietan kanssa lähdettiin yhdessä miettimään miten tämä toteutetaan ja kuinka savustusprosessista saadaan mahdollisimman tehokas ja laadukas.” 

Prosessia hiottiin Dietan koekeittiössä Helsingissä, jossa Alto-Shaamin smokeria sekä Cook&Hold-matalalämpökaappia testattiin Dietan keittiömestari Vesa Saariston johdolla. “Ensinnäkin jo se, että teillä on siellä oma kokki, joka näyttää ja kertoo miten laitteet toimii. Ja toisekseen se, että teillä oli oikeasti nähty vaivaa meidän takia ja halusitte todella tarjota ratkaisun meidän tarpeeseen. Vesa oli laittanut lihat valmiiksi maustumaan jo edellisenä päivänä ja me saimme olla teidän tiloissa näkemässä ja maistamassa mitä teidän laitteilla saa aikaan. Kukaan ei ole järjestänyt meille mitään vastaavaa,” Marko kiteyttää tyytyväisenä syitä yhteistyön alkamiseen. 

Kruununjalokivenä koko Turtola Kitchenin toiminnalle on Markon sydämen vallannut savustaminen.

 

K-Citymarket Turtolan savustuskonsepti haluttiin tuoda näkyvästi esille asiakkaille. Markon toiveena oli saada laitteet konseptiin punaisena, jotta niihin varmasti kiinnitetään huomiota myymälän puolelta. Alto-Shaam tarjoaa laitteitaan monissa eri väreissä ja tämä toive saatiin helposti toteutettua. Toivotun värin lisäksi laitteet ovat palvelleet konseptin toimintaa onnistuneesti: “Me laitamme illalla lihat savustumaan 11 tunniksi. Aamulla ne siirretään Cook&Hold-matalalämpökaappiin, josta maukasta ja laadukasta tuotetta nostetaan juuri oikean lämpöisenä tarjolle palvelutiskiin,” Marko kertoo ja jatkaa: “Olemme kyllä todella tyytyväisiä koko prosessiin. Kun eletään tällaisessa maailmantilanteessa ja laitteet tulevat todella kaukaa, niin se vaatii joustoa ja tiedottamista molemmin puolin. Meidät pidettiin ajan tasalla koko prosessin ajan ja ollaan tarkkaan tiedetty aikataulut ja toimitusten tilanne. Se on sellaista osaamista Dietan porukalta, joka ei ole itsestäänselvyys tänä päivänä.”

 

Palvelutiskeistä vastaava Iiro Laitinen ja laajasta olutvalikoimasta vastaava Samuli Vainikainen.

 

Laaja olutvalikoima kulkee käsi kädessä savustustuotteiden kanssa

K-Citymarket Turtola on savustuksen lisäksi panostanut myös olutmaailmaan. Myymälästä löytyy olutvalikoima, joka käsittää yli 1700 erilaista olutta ja mittavan tarjonnan pienpanimoiden oluita. Osaston johdossa on kauppiaiden poika Samuli Vainikainen, joka on ollut kehittämässä ja kartoittamassa valikoimaa. “Samuli on ollut monessa mukana ja kiertänyt paljon ulkomailla meidän mukana. Täytyy nostaa hattua sille, millä panoksella hän on osaston ottanut hoitaakseen,” Marko kiittelee poikansa toimintaa. Savustustuotteet, BBQ ja pienpanimo-oluet myyvät hyvin yhdessä ja molempia yhdistää pitkä ja loppuun asti mietitty valmistusprosessi. “Savustuksessa mietitään tarkkaan valmistusajat ja maustaminen. Oluissa taas samalla lailla kehitetään eri makuyhdistelmiä ja valmistetaan pieniä eriä erikoisoluita, jotka ovat todellakin niitä laadukkaimpia maailmassa. Molemmissa on mahtava lopputulos,” Marko selventää. 

K-Citymarket Turtolan mittava remontti on nyt saatu päätökseen, mutta kehitystyö ei lopu koskaan. “Viimeinen silaus tälle remontille on meidän uusi noutopalvelu, jossa on 32 lokerikkoa. Lokerikot ovat Suomessa ensimmäiset, jotka on liitetty kiinteästi uuteen kylmäkoneikkoon. Haluttiin tässäkin toimia mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja kuluttaa tietenkin samalla vähemmän sähköä,” Marko toteaa ja jatkaa: “Yleensäkin tänä päivänä kauppa ei ole koskaan täysin valmis. Pitää olla hereillä trendeistä ja siitä mitä tapahtuu. Maailma pienenee koko ajan ja maailmalla nähtyjä asioita halutaan tarjolle Suomeen. Me halutaan olla kärkipäässä tarjoamassa näitä.”

K-Citymarket Tampere Turtola

Martinpojankatu 4 | 33710 Tampere

https://www.k-ruoka.fi/kauppa/k-citymarket-tampere-turtola