Inspiraatio

Linkosuo – jo yli 80 vuotta vahvaa kasvua

Kirjoittanut Dieta Oy | Nov 3, 2022 6:22:29 AM

Linkosuon tarina alkoi vuonna 1936, kun Elsa ja Aarne Linkosuo perustivat Leipomo Emmauksen Tampereelle. Kysyntä leipomotuotteille oli valtava ja 1950-luvulla Linkosuo laajeni osakeyhtiöksi avaten tuolloin myös ensimmäiset kahvilansa. Perheyritys on kasvanut ja kehittänyt toimintaansa yli 80 vuoden ajan pitäen tiukasti kiinni yhdestä merkittävimmistä Linkosuon ydinarvoista: rohkeudesta kokeilla jotain täysin uutta.

Linkosuon uusin kahvila Café Skatta avattiin elokuussa Helsinkiin Katajanokan uuteen kohtamispaikkaan Jungmanniin.

 

Linkosuon liiketoiminnasta vastaa edelleen alkuperäinen perustajasuku. Toiminta on kasvanut hurjaa vauhtia vuosien saatossa, minkä myötä Linkosuo Oy:n liiketoiminta on jaettu kahteen osaan. Kuivaleipätuotteiden valmistuksesta ja kansainvälisestä markkinasta vastaa Linkosuon Leipomo Oy. Kahvila-, lounas-, catering- ja konditoriapalveluista sekä Kangasalan Mannakorvessa toimivasta valtavan isosta tuotantokeittiöstä ja konditoriasta vastaa Linkosuon Kahvila Oy. Mannakorven tuotantokeittiössä ja konditoriassa valmistetaan joka päivä suuria määriä ruokaa esimerkiksi messuille ja muihin isoihin tapahtumiin.

“Täällä Jungmannissa on ihanan yhteisöllinen tunnelma tehdä töitä,”  Càfe Skattan vuoropäällikkö Tiia Vähä-Heikkilä kertoo iloisena.

 

Linkosuon palvelut on otettu lämmöllä vastaan myös pääkaupunkiseudulla

Linkosuon toiminnan laajentuessa on haluttu pitää tiukasti kiinni Linkosuon alkuperäisistä arvoista. “Hyvä asiakaspalvelu on ollut Linkosuolla kulmakivi kautta historian,” kertoo Linkosuon Kahvila Oy:n toimitusjohtaja Kati Ehrola. Linkosuon kahvila- ja lounaspalvelut ovat laajentuneet viimeisen vuoden aikana myös pääkaupunkiseudulle ja vastaanotto on ollut erinomainen. “Me olemme vahvasti olleet pirkanmaalainen yritys, joka tunnetaan alueella hyvin. On ollut ilo huomata, että myös Espoossa ja Helsingissä meidät on otettu lämpimästi vastaan,” Ehrola iloitsee. 

Linkosuon uusin kahvila Café Skatta avattiin elokuussa Helsinkiin Katajanokan uuteen kohtamispaikkaan Jungmanniin. “Täällä Jungmannissa on ihanan yhteisöllinen tunnelma tehdä töitä. Kaikki yrittäjät täällä puhaltavat yhteen hiileen,” Càfe Skattan vuoropäällikkö Tiia Vähä-Heikkilä kertoo iloisena. Vanhasta makasiinirakennuksesta tehtiin Katajanokan “oma olohuone”, joka tuo alueelle kaivattuja palveluja. Myös Café Skatta ja sen palvelut on sopeutettu vanhan makasiinirakennuksen miljööseen ja katajanokkalaisten toiveiden mukaiseksi: “Me kyselimme Katajanokan asukkailta mitä he kahvilalta toivoisivat. Valikoimaan on sen pohjalta tullut muun muassa suolaisia ja makeita leivonnaisia sekä tuoretta leipää kotiin ostettavaksi,” Ehrola selventää. Café Skattan valikoimassa on myös herkullinen aamupala sekä viikonloppuisin brunssi, joita varsinkin Jungmannin kiinteistössä toimivan KOTI hotel Katajanokan asiakkaat hyödyntävät. Kahvilan tiloja voi myös vuokrata yksityiskäyttöön iltaisin.“Kun me lähdemme hankkimaan esimerkiksi astioita, niin hankitaan kerralla laadukkaat, jotka kestävät kulutusta,” Ehrola kertoo.

 

Vuosia työstettyä vastuullisuutta

Linkosuolla vastuullisuus on viety todella pitkälle ja asian eteen tehdään paljon töitä. “Vastuullisuus näkyy meidän jokapäiväisessä toiminnassa. Vastuullisuus ei ole pelkästään hankintoja tai energiansäästöä vaan se on myös ihmisten ja työntekijöiden kuuntelemista,” Ehrola kertoo ja jatkaa: “Meillä tehdään joka vuosi vastuullisuusraportit, joissa kerrotaan mitä ollaan saatu aikaan ja asetetaan myös tavoitteet seuraavalle vuodelle.” Vuoden 2021 vastuullisuusraportista ilmenee muun muassa, että Linkosuon tuotantohävikki on vähentynyt 250 tonnilla vuodesta 2018. Ehrola näkee nykyisen maailmantilanteen myös haastavan vastuullisuuteen: “Energiansäästöön ja kotimaisuusasteeseen on nyt syytä kiinnittää vielä enemmän huomiota. Me teemme näiden asioiden eteen niin paljon kuin pystymme ja pyrimme pitämään kiinni asetetuista tavoitteista. Teemme parhaamme niiden toteutumiseksi.” 

Linkosuolla vastuullisuus huomioidaan myös uusien investointien yhteydessä. “Kun me lähdemme hankkimaan esimerkiksi astioita, niin hankitaan kerralla laadukkaat, jotka kestävät kulutusta,” Ehrola kertoo. Myös laitehankinnat tehdään aina tarkoin harkiten ja ympäristöystävällisyys sekä liiketoiminnan kasvu huomioiden. “Pyrimme aina hyödyntämään laitteiden koko elinkaaren ja joissain tilanteissa pystymme sisäisesti sijoittamaan esimerkiksi kapasiteetiltaan pieneksi jääneen laitteen toiseen kohteeseemme. Hankimme sitten tilalle uuden laitteen, joka vastaa kasvun mukana tulleisiin kapasiteettitarpeisiin,” Ehrola selventää.

Café Skatta ja sen palvelut on sopeutettu vanhan makasiinirakennuksen miljööseen ja katajanokkalaisten toiveiden mukaiseksi.

 

Pitkä yhteistyö luo ymmärrystä

Dieta on ollut mukana rakentamassa Linkosuon kohteita jo vuosien ajan. “Me olemme tehneet niin pitkään yhteistyötä Dietan kanssa, että teillä tunnetaan meidän konsepti ja tiedetään mitä me haluamme,” Ehrola sanoo. Vuosia kestävän yhteistyön edut kantavat molempiin suuntiin: “Helpottaa yhteistyötä huomattavasti, että meillä on tutut yhteyshenkilöt Dietan päässä. He ovat hoitaneet useita meidän kohteistamme ja heidän on helppo jo pienen kuvailun perusteella ymmärtää, että nyt haetaan esimerkiksi samantyylisiä vaihtoehtoja kuin jossakin aiemmassa kohteessa. Dietalla osataan myös ammattitaitoisesti miettiä mitkä esimerkiksi uuden kohteen mahdolliset haasteet ovat. Dietaa on helppo suositella,”  Ehrola summaa pitkään kestäneen yhteistyön etuja.

 

 

Linkosuo Oy

linkosuo.fi

 

Cafe Skatta


Kruunuvuorenkatu 4 | 00160 Helsinki


linkosuo.fi/toimipaikka/cafe-skatta