Inspiraatio

Tavoitteena energiatehokas ammattikeittiö

Kirjoittanut Dieta Oy | Oct 1, 2019 11:00:00 AM

Suomessa on noin 22 000 ammattikeittiötä. Niissä valmistetaan vuoden aikana yli 810 miljoonaa ateriaa. Suomen ammattikeittiöt kuluttavat sähköä ja lämpöä vuoden aikana arviolta 2,4 terawattituntia, joka vastaa energiamäärää, jonka yksi ydinvoimalayksikkö pystyy tuottamaan neljän kuukauden aikana. Kyseessä on valtava määrä energiaa, jonka vuoksi jokaisen ammattikeittiöön liittyviä päätöksiä tekevän tulisikin pohtia keittiön energiankulutusta ja energiatehokkuutta.

Energiatehokasta ammattikeittiötä suunniteltaessa kannattaa lähteä liikkeelle tarvemäärittelystä. Minkälaista ruokamäärää ollaan valmistamassa ja mikä on käyttöaste, jolla laitteita käytetään? Kun perusasiat ja konsepti on kirkastettu, valitaan niitä ominaisuuksiltaan parhaiten palvelevat energiatehokkaat tuotteet.

Oikeiden laitevalintojen lisäksi on tärkeää, että laitteita osataan myös käyttää oikein ja että niiden energiankulutusta vähentäviä ominaisuuksia osataan hyödyntää. Laitteiden pitkä elinkaari ja energiatehokkaan toimintakyvyn säilyminen puolestaan varmistetaan säännöllisellä vuosittain tapahtuvalla huolenpidolla.

 

Huomioi seuraavat tekijät energiatehokasta ammattikeittiötä suunnitellessasi:

  • Tarve, konsepti ja laitteiden käyttöaste
  • Energiatehokkaat laitevalinnat
  • Käytönopastus ja koulutus
  • Seuranta ja säännölliset laitehuollot

Seuraavissa kappaleissa käymme läpi energiatehokkaan ammattikeittiön kannalta huomioitavia tekijöitä vielä hieman yksityiskohtaisemmin.

 

Tarve, konsepti ja laitteiden käyttöaste

Tarvekartoituksen ja konsepti-idean lisäksi arvioidaan kunkin tarvittavan laitteen käyttöastetta. Varsinaiseen keittiösuunnitteluun ja laitetarpeen arviointiin sisältyy aina myös konsultointia. Konsultointi huomioi paitsi keittiössä tapahtuvan toiminnan tehokkaan sijoittelun ja ergonomian, myös kunkin tarvittavan laitteen arvioidun käyttöasteen. Tarvittaessa reseptiikkaa ja suunniteltua tekemistä voidaan kehitellä myös yhdessä, jotta tarvittavien laitteiden käyttöaste saadaan energiankäytön kannalta optimaaliseksi.

 

Energiatehokkaat laitevalinnat

Laitevalinnoissa on hyvä kiinnittää huomiota niiden energiankulutukseen liittyviin ominaisuuksiin. Sijoittaminen energiatehokkaisiin laitteisiin kannattaa aina, sillä laite maksaa itsensä nopeasti takaisin pienentyneiden energiakustannusten kautta. Pienentyneiden käyttökustannusten lisäksi energiaa säästämällä säästetään myös ympäristöä. Energiatehokkaat valinnat tuottavat täten toiminnalle vuosittain niin taloudellista kuin ekologistakin lisäarvoa.

Käytönopastus ja koulutus

Laitteiden käytönopastuksella on iso merkitys energiatehokkuuden toteutumiseen. Esimerkiksi lämpötila-anturilla varustetun uunin oven turha avaaminen lämpötila-anturin käytön sijasta aiheuttaa energiahukkaa ja lisää lämmityskustannuksia. Tärkeää on myös toteuttaa päivittäiset puhdistustoimenpiteet, joilla varmistetaan laitteiden moitteeton toimiminen sekä pidennetään niiden elinkaarta. Käytönopastuksen yhteydessä tutustutaan yhdessä laitteiden toiminnallisuuksiin, päivittäiseen puhdistamiseen sekä käyttäjille kuuluviin hoitotoimenpiteisiin.

 

Seuranta ja säännölliset laitehuollot

Säännöllisesti huolletut laitteet kuluttavat vähemmän energiaa, kemikaaleja ja vettä. Suositeltujen määräaikojen puitteissa toteutettu laitehuolto takaa, että mahdolliset tekniset viat havaitaan ajoissa ja että laajemmilta vaurioilta tai ikäviltä ruokatuotannon keskeytyksiltä vältytään. Vuosihuollon yhteydessä tarkistetaan laitteiden toimivuus sekä vaihdetaan mahdolliset kuluneet osat uusiin. Esimerkiksi huonoksi menneet tiivisteet voivat aiheuttaa merkittävän energiahävikin, joka nostaa energiankulutusta, vaikka laite muutoin olisikin energiatehokkuudeltaan huippuluokkaa. Säännöllisesti huollettuna laitteesi toimivat uskollisesti vuodesta toiseen energiatehokkaan toimintakykynsä säilyttäen. 

Energiatehokas ammattikeittiö on paitsi ympäristöystävällinen myös erittäin kustannustehokas.

 

 

 

Tarvitsetko lisätietoa energiatehokkaan ammattikeittiön toteutukseen liittyen?

 

Suunnittelu- ja konsultointipalveluittemme perustana on tuhansien kohteiden tuoma kokemus ja huipputeknologialla varustettujen ammattilaitteiden tuntemus. Vankan ja monipuolisen erikoisosaamisemme avulla autamme sinua suunnittelemaan käyttöösi energiatehokkaan ammattikeittiön sekä tavoitteitasi tukevan konseptin.

 

 

 

Lähteet:

Motiva: www.motiva.fi/julkinen_sektori/kestavat_julkiset_hankinnat/tietopankki

Energiateollisuus: https://energia.fi/perustietoa_energia-alasta/energiantuotanto/sahkontuotanto/ydinvoima