Inspiraatio

Tehosta keittiötyöskentelyä leikkuulautakonseptilla

Kirjoittanut Dieta Oy | Nov 26, 2019 7:59:50 AM

Leikkuulauta on yksi keittiön käytetyimmistä työvälineistä. Profboardin-leikkuulautakonsepti kehitettiin, jotta työskentely keittiössä olisi entistäkin helpompaa ja tehokkaampaa. Suunnittelu toteutettiin yhdessä keittiöalan ammattilaisten, keittiömestareiden kanssa.

Kovaan ammattikäyttöön suunniteltu Profboard-leikkuulautakonsepti koostuu leikkuulaudasta sekä kuudesta värikoodatusta leikkuualustasta. 

Konsepti toimii niin, että värikoodatut leikkuualustat kiinnitetään leikkuulaudan päälle kätevällä klikkijärjestelmällä. Klikkijärjestelmän avulla alustan saa helposti vaihdettua väristä toiseen myös työskentelyn aikana. Alustat helpottavat työskentelyä, sillä niiden avulla voi itse määritellä mitä raaka-aineita kullakin värialustalla käsittelee. Voi esimerkiksi päättää, että vihreällä pilkotaan kasviksia, keltaisella käsitellään kanaa ja sinisellä kalaa. Tällä tavoin myös ristikontaminaatioriski vähenee.

Leikkuualustat ovat erittäin käytännöllisiä, sillä ne vievät huomattavasti vähemmän tilaa keittiössä kuin vastaava määrä eri leikkuulautoja.

Ympäristöystävällisempi vaihtoehto

Profboard-leikkuulautakonseptin hankkimalla säästät euroja sekä ennen kaikkea ympäristöä, sillä voit myöhemmin tarpeen tullen ostaa lisää ainoastaan värillisiä leikkuualustoja, hankkimatta kokonaan uutta leikkuulautaa. Leikkuulauta sekä värialustat ovat kierrätettäviä ja uusiokäytettäviä.

Konseptin hyödyt

Turvallisuus on tärkeää ottaa huomioon, kun työskennellään keittiössä. Leikkuulaudan kumipohjaiset ruostumattomat teräsjalat pitävät leikkuulaudan tukevasti ja turvallisesti paikoillaan työskentelyn aikana. Leikkuulauta sekä alustat ovat molemmat valmistettu kestävästä materiaalista, polyeteenista. Polyeteeni on elintarvikehyväksytty muovilaatu. Leikkuulaudalla on viiden vuoden takuuaika.

 


Konseptin ominaisuudet:

  • Leikkuualustojen värivaihtoehdot: punainen, vihreä, musta, sininen, valkoinen ja keltainen
  • Laudan mitat: 32,5x53 cm
  • Laudan paksuus: 23 mm
  • Alustat ovat HACCP-järjestelmän mukaisia.
  • Konsepti on valmistettu Tanskassa.


56630 Profboard-leikkuulautakonsepti