Porkka

Kotimaista ammattikylmää vuosikymmenten osaamisella

 

 

1960-luvun alussa perustetun Porkan yrityshistoria on olennainen osa suomalaisen kylmälaitevalmistuksen historiaa. Matka yhden miehen huoltoyrityksestä nykyiseen on sisältänyt useita yrityskauppoja ja uusia omistajia. Silti laitteiden valmistus on pysynyt Suomessa. Vuoden 2019 lopulla toinen kotimainen, Festivo Finland Oy osti Porkka Finland Oy:n, ja vahva suomalainen kylmäkonserni Festivo-Porkka Group sai alkunsa.

 

Festivo-Porkka Groupilla on Suomessa yhteensä kolme tehdasta. Ylöjärven paneelitehtaalla suunnitellaan ja valmistetaan kylmähuoneita sekä kylmätilojen ovia. Kemijärvelle on keskitetty Porkan muiden ammattikylmälaitteiden valmistus. Hollolan Salpakankaalla taas toimii Festivo kylmälaitteiden sekä lääkejääkaappien valmistukseen erikoistunut tehdas. Kaikkiaan koko yritysryhmittymässä työskentelee Suomessa noin 200 henkilöä tuotannossa ja noin 70 henkilöä tuotekehitys- ja myyntitehtävissä.

 

Suomalaisen Työn Liiton jäsen vuodesta 1993

 

Suomalaisen Työn Liitto tekee merkittävää työtä suomalaisten tuotteiden menestymisen eteen. Se pyrkii edistämään jäsentensä tuotteiden menekkiä laajalla rintamalla, aina yhteiskunnallisista hankkeista kuluttajien koteihin. Suomalaisen Työn Liitto myöntää varmasti kaikkien tunteman Avainlippu-merkin jäsenyrityksensä tuotteille, joiden kotimaisuusaste ylittää 50%. Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Se kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Keskimäärin Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on yli 80 prosenttia. Porkka on kuulunut jäsenistöön jo 1990-luvulta alkaen.

 

Porkka-tuotemerkki on tunnettu laadustaan ja luotettavuudestaan – tuotteiden pitkästä elinkaaresta, korkeasta laadusta ja teknisestä osaamisesta. Tuotekehityksessä on pyritty tuomaan käytäntöön ammattilaisten arvostamia asioita kuten mm.: käytettävyys, kustannustehokkuus, tuoteturvallisuus ja elinkaaren hallinta. Vuosien varrella mm. Porkan modulaarisista vakiohuoneistaInventus-kylmäkalusteista ja Cold Line -linjastokalusteista onkin tullut ammattikeittiöiden tai ravintoloiden standardityökaluja.

Porkka-tuotteissa käytetyt materiaalit ovat mahdollisimman kierrätettäviä ja ympäristöystävällisiä. Tuotteidemme kierrätettävyysaste on yli 95%. Porkka-ratkaisut suunnitellaan ja valmistetaan laatustandardin ISO 9001:2015 mukaisesti. Lloyd’s Register on sertifioinut Porkan laatujärjestelmän. Porkalla on myös LRQA: n myöntämä ympäristösertifikaatti ISO 14001:2015.

 

Suomalaisuus tarkoittaa Porkalle korkeaa laatua ja luotettavuutta.

 

Porkka työllistää myös suomalaisia kumppaneitaan

Porkka pyrkii käyttämään suomalaisia alihankkijoita ja komponentteja mahdollisuuksien mukaan omassa tuotannossaan sekä toimii yhtälailla myös valmistajana kumppaneilleen. Sopimusvalmistuksesta esimerkiksi mainittakoon HUTEK Oy:lle jo 90-luvun alusta valmistetut Novocold-ruokajuomien annostelijat tai terveydenhuollossa yleisesti käytetyt neutraalit lääkekaapit, joihin yhdistetään Porkan lääkekylmäkaapit toimivaksi kokonaisuudeksi.

Innovatiiviset suomalaiset lisävarusteet kuten Nanoksi Fotonit -valokatalyysipinnoite sekä antimikrobinen lisälaite Porkka Blue lisäävät tutkitusti sekä tuoteturvallisuutta että suojaavat käyttäjiä haitallisilta mikrobeilta.

 

Takaisin Porkka-pääsivulle >>

Tutustu Porkka-laitteisiin verkkokaupassamme:

Tilaa myyjältä tuotteemme

Dietalla on suuri valikoima tilaustuotteita, tutustu laajennettuun valikoimaamme.

Lue lisää

Ostajan opas

Tarvitsetko apua ostopäätöksessäsi tai lisätietoa tuotteista? Me autamme.

Lue lisää