Raepesutekniikka
Pesutehon takaa markkinoiden kokenein laitevalmistaja!
Parhaan pesutehon ja taloudellisuuden saavuttamiseksi kaikki irtolika suositellaan kaavittavaksi astioista ennen koneeseen asettamista - näin koneen ympärille ei myöskään putoa ruokaa. Riittävän suuri pesutankki, riittävä raemäärä ja huuhteluteho varmistavat erinomaisen desinfektiotason, pidentävät pesutankin veden vaihtoväliä ja näin edistävät taloudellista pesua. Uudet PowerGranules- pesurakeet tehoavat entistä paremmin pinttyneeseen likaan GN- ja patapesuastioissa.
Kokonaistaloudellisuuteen vaikuttavista tekijöistä tärkein on pesuteho (astioita tunnissa), koska se vaikuttaa työvoimakustannuksiin, jotka ovat suurin kustannuserä.
Granule Maxissa uudistunut pesusuuttimien muoto, määrä ja sijainti mahdollistavat erinomaisen pesutuloksen
aikaisempaa nopeammilla ohjelmilla - kapasiteetti on kasvanut 9 % verrattuna aikaisempaan malliin. Uudistuneet huuhtelusuuttimet antavat kattavamman vesisuihkun pienemmällä vesimäärällä; Eco-ohjelma säästää 50 % vettä, jolloin myös tulevan veden lämmitystarve pienenee huomattavasti.
3 + 3 pesuohjelmaa, joiden toimintaparametrit ovat käyttäjän muutettavissa
Eco: 2 min 30 sek rakeilla tai 1 min 30 sek ilman DIN10512.
Lyhyt: 4 min 40 sek rakeilla tai 3 min 40 sek ilman DIN10512, 3600HUE.
Normaali: 6 min 40 sek rakeilla tai 5 min 40 sek ilman DIN10512, 3600HUE.
Raepesuohjelmat päättyvät 60 sek jälkipesuun, joka poistaa astioista rakeet (eivät putoa lattialle).
Pesuaineen kulutus (2 g / L ) 14...28 g / pesukerta, lisäksi tankin täytön yhteydessä 330 g / täyttö.
Jos 3600HUE hygieniatasoa ei vaadita, veden kulutus voidaan pienentää 7 litraan / pesukerta,
ja pesuaineen kulutus 14 grammaan / pesukerta.
Elektroninen käyttöpaneli; GDT Memo ja GDT Direct vakiona
Suomenkielinen tekstinäyttö: erittäin selkeä ja helppokäyttöinen - ohjelmat ovat nopeasti valittavissa:
rakeilla tai ilman + ohjelmapainike; ohjelma käynnistyy.
Vakiona 12 kielivaihtoehtoa: SE / DO / NO / FI / EN / DE / FR / IT / ES / NL / CZ / LT.
Näyttö on valaistu, suuri numeronäyttö kertoo jäljellä olevan ohjelma-ajan.
Huoltodiagnostiikka nopeuttaa koneen huoltoa.
GDT Memo kertoo, kun on aika vaihtaa tankin vesi, vaihtaa rakeet tai kutsua määräaikaishuolto.
Ilmoitus huollon tarpeesta perustuu käytettyjen ohjelmien määrään. Näyttö ilmoittaa onko kyse 1- vai 2-tyypin huoltotarpeesta.
GDT-Memo helpottaa käyttäjän työtä, varmistaa pesutuloksen ja toiminnan laadun.
Tankin veden vaihtoajan voi määritellä keittiökohtaisesti riippuen pestävien astioiden likaisuudesta
(valittavissa välille 15-40 pesukertaa).
GDT Direct omavalvontaraportti: pesu- ja huuhtelulämpötilat näytössä ohjelman päätyttyä
(astioiden hygieniataso on välittömästi kayttäjän tiedossa).
Erillinen rakeiden keräysohjelma säästää energiaa ja kemikaaleja: Tankin lämmitys kytkeytyy pois päältä
eikä koneeseen annostella pesu- tai huuhteluainetta.
Energiansäästötila: Tankkien lämmitys ja taustavalo kytkeytyvät pois päältä hiljaisen aikana.
Koneen saa helposti normaalitilaan painamalla mitä tahansa painiketta käyttöpaneelissa.
Matala äänitaso: vain 62 dB(A), alhainen pintalämpötila: vain 30 °C
Pesupumpun aterinsuoja: estää aterimien pääsyn pumppuun ja poistaa pumpun rikkoontumisriskin.
Lauhdutin vakiona: koneessa oleva kuuma, kostea ilma kierrätetään lauhduttimeen ohjelman loputtua. Kuumuus ja kosteus rasittaa vain vähän pesutilaa: parantaa työympäristöä, helpottaa tilan ilmastointia.
Puhdistettavuus on tehty mahdollisimman helpoksi. Koneen osat, mm. pesuvarret, ovat nopeasti irrotettavissa ilman työkaluja. Puhdistettavat pinnat ovat tasaisia ja helposti pestävissä suihkulla. Raekeräysastiat (sis. varustukseen) helpottavat suuresti rakeiden keräystä niiden pesua varten. Laitteen pumput ovat itsetyhjentyvää mallia: likainen vesi ei jää pumppuun. Niiden kuluvat osat ovat rst:tä.
Varustettu merkkivalolla joka palaa kun kone on käytössä. Nähtävissä jo pitkältä yhdellä vilkaisulla onko pesu päättynyt vai kesken.
Käytännöllinen monikäyttöpesukori 14149
Monikäyttökoriin voi syöttää GN-astioiden lisäksi monentyyppisiä muita pestäviä astioita ilman lisävarusteita. GN-astioiden täyttökapasiteetti on erittäin korkea myös 200 mm syville astioille. GD 975 on hyvä myös sekatiskissä, jossa koneeseen syötetään yhtä aikaa GN-astioiden kanssa muita astioita. GD 975 voi vetää puoliksi ulos koneesta astioiden täytön ja purun ajaksi - ergonomista työskentelyä. GD 975 monikäyttöpesukorin rakenne soveltuu pienen nopean muutostyön jälkeen käytettäväksi myös vaunutäyttöisenä (edellyttää GD 974 kasettivaunun hankintaa).
Varustepaketti Compact system
- 29361 monikäyttöpesukori
- 19313 jako-osa pienille GN 1/9 - 2/3 astioille
- 11918 raekeräysastia, 2-osainen
- 21838 aavin tukevalla kahvalla
- 16 l PowerGranules -raetäytös