Luodaan yhdessä erinomaisia kokemuksia

Ihmiset
Dieta Oy | 03.09.2019

 

Tänään Dietan 26-vuotissyntymäpäivänä muistelemme ilolla vuosi sitten vietettyä 25-vuotisjuhlaamme Kasarmin Saleilla. Kahtena juhlapäivänä juhlintaan osallistui lähes 200 vierasta – asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja henkilökuntaa.

Neljännesvuosisadan aikana Dieta kasvoi kolmen työntekijän yrityksestä osaksi pohjoismaista Dieta Group -konsernia, johon kuuluu Dietan lisäksi Suomessa Dietatec, Virossa Assi As ja Ruotsissa Dieta AB. Nykyisin Dieta Groupin palveluksessa on yli 170 työntekijää, ja vuoden 2018 konsernin liikevaihto ylsi 46 miljoonaan euroon. 

Kuluneen vuoden aikana olemme löytäneet innostusta ja oivalluksia tekemiseemme mm. juhlapuhujiemme, ihmisjohtamisen ja asiakaskokemuksen edelläkävijä Kalle Ruuskasen ja kokemusvalmentaja Marjo Rantasen ajatuksista. Näin juhlapäivämme kunniaksi haluamme jakaa niistä muutaman kanssanne uudelleen.

Tunnelma luo uusia mahdollisuuksia

Marjo Rantanen auttaa tulevaisuuden menestyjiä, yrityksiä ja yhteisöjä luomaan parhaita kokemuksia ja johtamaan tunnelmaa. Hyvästä tunnelmasta hyötyvät niin asiakkaat, työntekijät kuin yrityksen johto. Koska aistimme toistemme todellisia aikomuksia, ajatuksia ja tunteita sanojen ja tekojen takana, tunnelma tarttuu. Hyvä tunnelma lisää tuottavuutta, tehokkuutta ja luovuutta. Lisäksi se sitouttaa, auttaa tekemään parempia päätöksiä ja helpottaa uuden oppimista. Huono tunnelma puolestaan lamaannuttaa, lisää tyytymättömyyttä, synnyttää konflikteja ja saa meidät keskittymään epäolennaiseen olennaisen sijasta.Dieta25Kuvat: Mika Levälampi

Kun tunnelman vaikutukset tunnistaa ja tunnelmaa alkaa ohjaamaan, avautuu sen kautta uusia mahdollisuuksia yrityksille ja yksilöille niin fyysisessä kuin digitaalisessakin maailmassa. Tunteet vaikuttavat vahvasti kokemukseen, joka meille kohtaamisista jää."Tulevaisuuden menestyjät osaavat luoda ja johtaa kokemuksia sekä tehdä itsestään kiinnostavia uudella tavalla", kiteytti Marjo puheenvuoronsa sisältöä juhlassamme.

Miten sitten lähteä luomaan ja johtamaan kokemuksia? Marjo antoi hyvän apukysymyksen, jonka avulla kokemusten ja palveluiden kehittämisessä pääsee alkuun – mitä, jos tämä olisi osa elokuvaa? Onko asiakas pääosassa, minkälainen on tapahtuma paikka ja miljöö, entä tarinan alku, keskivaihe ja loppu – ovatko kaikki tunnelman elementit toivotun kaltaisia, syntyykö kokonaisuudesta elämys?

Ihannetilanteessa kaikki tunnelmaan vaikuttavat seikat on huomioitu ja harkittu loppuun asti jokaisen kokemukseen vaikuttavan tekijän osalta. Ympäristö, prosessit sekä ihmiset tuottavat yhdessä asiakaskokemuksen, joka on paitsi tehokas ja elämyksellinen, mutta myös tuntuu aidolta välittämiseltä ja herättää luottamusta.

Nevernormal on uusi normaali

Tunteiden ja tunnelmien luomien mahdollisuuksien lisäksi tarkastelimme juhlissa myös itseämme osana yhteisöä. Alallamme kansainvälisesti merkittävän uran tehnyt Kalle Ruuskanen (mm. SSP –The Food Travel Experts, Starbucks, Savoy, G.W.Sundmans, Finlandia-talo ja GrandCasino) haastoi meidät pohtimaan omaa rooliamme kysymällä lähdetkö töihin täyttämään vaiko ylittämään odotuksia? 

Dieta252Kuva: Mika Levälampi

Elämme maailmassa, joka kehittyy vauhdilla. Odotusarvomme ovat koko ajan aiempaa korkeampia. Tavallinen ja normaali eivät enää kiinnosta, vaan on pyrittävä erinomaisuuteen. Koska kaikki muuttuu koko ajan, meidän on oltava valmiita ympäristöön, joka ei koskaan ole valmis. Ne, jotka oppivat nauttimaan muutoksesta ja oppivat vaihtamaan sanan valmis sanaan kehitys, tulevat pärjäämään tulevaisuudessa. Nevernormal on nykyinen normaali ja vain aktiivisesti odotukset ylittämällä voi saavuttaa jotakin merkityksellistä.

Voidaksemme kehittyä ei riitä, että vaihdamme ohjelmistomme uusiin. Meidän tulee myös ajatuksiltamme kasvaa näkemään tekemistä ja kokonaisuuttamme toisin. Asiat voivat muuttua vasta, kun käyttäytyminen muuttuu - ja käyttäytyminen muuttuu vasta, kun ajattelu muuttuu. Ajattelun muuttaminen puolestaan on mahdollista vasta, kun ollaan valmiita kyseenalaistamaan omat ja hyväksymään toisten ajatukset.

Luodaan yhdessä erinomaisia kokemuksia

Toivomme, että nämä jaetut ajatukset innostavat myös teitä, asiakkaitamme. Niiden siivittäminä on hyvä jatkaa kohti syksyä – toivottavasti pääsemme mahdollistamaan lukuisia erinomaisia kokemuksia yhdessä kanssanne alkaneen ikävuotemme aikana.

Ammattitaito, aito intohimo ruokaan, laadukkaat raaka-aineet ja oikeat tuoteratkaisut. Siinä resepti, joka luo ainutlaatuisen elämyksen asiakkaallesi – arjessa ja juhlassa. Me Dietalla autamme sinua onnistumaan tässä yhä uudelleen ja uudelleen. Yhdessä suunnitellen valitsemme tarkoin liikeideaasi silmällä pitäen oikeat laitteet, astiat ja tarvikkeet niin keittiöön kuin saliinkin. Haluamme luoda täydelliset edellytykset asiakkaasi tyytyväiseen hymyyn.

Food brings us together.