Ihmiset

Myyntipäällikkömme Keijo Saatsi: “Tärkeintä on hoitaa hommat kunnolla ja tehdä hyviä ratkaisuja.”

Dieta Oy | 08.09.2023

Myyntipäällikkömme Keijo Saatsi on ollut töissä Dietalla jo 19 vuotta. Hänen myyntialueensa on laaja, käsittäen Etelä- ja Länsi-Suomen sekä Pirkanmaan. Keijon työnkuvaan kuuluu yksityisen puolen ammattikeittiöiden laitemyynti. Hänellä on kattava tietämys ammattikeittiölaitteista, ja hän on intensiivisesti mukana kaikissa projekteissa aina suunnittelusta alkaen. Keijo kerääkin kehuja asiakkailta ja positiivista palautetta tulee ennen kaikkea aktiivisesta asenteesta, tiiviistä yhteydenpidosta asiakkaaseen ja rakennuttajiin sekä nopeudesta reagoida muuttuviin tilanteisiin. 

Keijo_560x420

Vahva kokemus myyntityöstä ja ammattikeittiölaitteista

Keijo Saatsi on myyntityön kokenut konkari, joka ei säikähdä haasteita. Saatsi on valmistunut restonomiksi vuonna 2004. Hänen aikaisempi koulutuksensa on Porvoon hotelli- ja ravintolaesimieslinjalta, josta hän valmistui vuonna 1999. Valmistumisensa jälkeen hän oli myyntipäällikön tehtävissä toisessa firmassa, josta hän siirtyi Dietalle vuonna 2004. “Parasta työssäni on vapaus ja vahva osaaminen, joka on kertynyt vuosien saatossa”, Keijo ynnää yli 20 vuoden kokemustaan myyntipäällikön tehtävistä.

Keijo on aina ollut kiinnostunut bisnesmaailmasta, ja pyrkinyt kehittämään omaa tietoaan ja tekemistään. Tällä hetkellä hän käy työn ohella MBA-koulutusta, jossa hän syventyy tulevaisuuden liiketoiminnan johtamiseen. Koulutus kestää kolme vuotta, joista on jäljellä vielä kaksi. 

Shutterstock 12000x628

Vapaa-aika tuo vastapainoa hektiseen arkeen

Kiireisen arjen keskellä Keijo tykkää rentoutua maastoautoillen, veneillen ja lasketellen. Hänellä on kotonaan pieni kasvihuone, jossa hän kasvattaa salaatteja ja yrttejä. “Tykkään kokkailla itsekin, mutta eniten nautin huippuammattilaisten valmistamasta ruoasta. Vapaa-ajalla tykkäänkin matkustella ympäri maailmaa ja herkutella”, Keijo kertoo. Vapaa-aikaan kuuluvat myös kotona asustelevat lemmikit, joihin lukeutuu koiria ja kissoja sekä parta-agama-lisko ja tallilla asuva hevonen. Keijo ei itse hevosen selkään nouse, mutta muut perheenjäsenet senkin edestä. 

Mukana myös asuinpaikkakuntansa vapaapalokunnassa

Keijo kuuluu asuinpaikkakuntansa Vapaapalokuntaan, jossa hän toimii venevastaavana. “Se on sellaista mukavaa yhdessäoloa ja tietenkin myös todella tärkeää toimintaa”, Keijo selventää. Keijon tehtävänä on huolehtia vapaapalokunnan veneen huolloista ja kouluttaa henkilöstöä veneen käsittelyssä. “Enemmän tulee ajeltua vapaapalokunnan veneellä kuin omalla. Ei riitä aika kaikkeen”, Keijo naurahtaa.

Keijo Saatsi | Myyntipäällikkö | 040 592 9959

Etelä- ja Länsi-Suomi, Pirkanmaa | Laitteet

Keijo on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa laitehankintoja muun muassa seuraaviin kohteisiin:

Sokos Tampere  |  Ravintola GlassRoom   |   Green Hippo Cafe

Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Laiteratkaisujen uusimmat trendit ja vaatimukset

Laiteratkaisujen uusimmat trendit ja vaatimukset

Lue lisää »
Aluemyyntipäällikkömme Jouni Moilanen: “Parasta työssäni on asiakkaiden auttaminen”.

Aluemyyntipäällikkömme Jouni Moilanen: “Parasta työssäni on asiakkaiden auttaminen”.

Lue lisää »
Dieta Group jatkaa kasvua kotimaisessa omistuksessa

Dieta Group jatkaa kasvua kotimaisessa omistuksessa

Lue lisää »
Tuemme tänä jouluna nuoria yhdessä MIELI ry:n kanssa

Tuemme tänä jouluna nuoria yhdessä MIELI ry:n kanssa

Lue lisää »
Tervetuloa: Gelato Academy – Open House

Tervetuloa: Gelato Academy – Open House

Lue lisää »
Tuemme lapsia ja nuoria yhdessä MIELI ry:n kanssa

Tuemme lapsia ja nuoria yhdessä MIELI ry:n kanssa

Lue lisää »
Kohti Bocuse d'Or -kilpailua

Kohti Bocuse d'Or -kilpailua

Lue lisää »
La Famiglia kokoaa yhteen perheet ja ystäväseurueet

La Famiglia kokoaa yhteen perheet ja ystäväseurueet

Lue lisää »
Laiteratkaisujen uusimmat trendit ja vaatimukset

Laiteratkaisujen uusimmat trendit ja vaatimukset

Lue lisää »
Aluemyyntipäällikkömme Jouni Moilanen: “Parasta työssäni on asiakkaiden auttaminen”.

Aluemyyntipäällikkömme Jouni Moilanen: “Parasta työssäni on asiakkaiden auttaminen”.

Lue lisää »
Bistro Del Mar avasi ovensa Sohlbergin korttelissa

Bistro Del Mar avasi ovensa Sohlbergin korttelissa

Lue lisää »
Logomo – upeita tilaisuuksia & ruokaa täydellä sydämellä

Uusia toimitustapoja Dietan verkkokaupassa

Uusia toimitustapoja Dietan verkkokaupassa

Lue lisää »