Tuotteemme

Antamalla palautetta teet hyvää

Dieta Oy | 22.11.2021

Lahjoitamme jokaisesta saamastamme huollon asiakastyytyväisyyskyselyn vastauksesta euron SOS-lapsikylän toiminnan tueksi.

Huollon asiakastyytyväisyys 2000x1300

Asiakastyömme kehittäminen on meille tärkeää

Tätä tavoitettamme tukemaan olemme syksyn aikana ottaneet käyttöön asiakastyytyväisyyskyselyn. Keräämme asiakaspalautetta huoltokäynneistämme ja jälkimarkkinointimme toiminnasta, jotta osaisimme kehittää tekemistämme tulevassa vielä aidommin asiakastoiveitamme vastaavaksi. Meitä kiinnostaa erityisesti, mikä sujui hyvin ja mitä voisimme tehdä vielä paremmin. Tavoitteenamme on hoitaa kaikki kerralla kuntoon sekä kohdata asiakkaamme aina jokaisen käynnin yhteydessä siten, että huomioimme ja kartoitamme samalla mahdollisia muitakin tarpeita, kuten esimerkiksi mahdolliset määräaikaishuollot muille laitteille, huolenpitosopimus tarpeen tai laitteiden uusimiseen liittyvät tekijät.

Huoltokäyntien yhteydessä huoltoedustajamme muistuttavat myös laitteiden ylläpitoon liittyvistä päivittäisistä puhdistustoimenpiteistä sekä laitteen oikeaan käyttöön liittyvistä tekijöistä, joita noudattamalla käyttäjä voi myös itse vaikuttaa laitteensa kuntoon ja laite-elinkaaren pituuteen positiivisesti.

Auttamalla meitä kehittymään ja vastaamalla lyhyeen asiakastyytyväisyyskyselyymme, jonka lähetämme huoltokäyntimme jälkeen, annamme puolestamme apua eteenpäin. Lahjoitamme jokaisesta vastauksesta euron SOS-lapsikylän toiminnan tueksi.

 


Lisää huoltopalveluistamme:

dieta.fi/palvelut/huoltopalvelut


Lisää SOS-lapsikylän työstä:

sos-lapsikyla.fi

 



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Uutta innovaatiota Porkalta!

Uutta innovaatiota Porkalta!

Lue lisää »
Dieta-Genier – Maailman parhaita monitoimipatoja Suomeen ja maailmalle

Dieta-Genier – Maailman parhaita monitoimipatoja Suomeen ja maailmalle

Lue lisää »
Uusi Invoq–uuni voitti arvostetun Red Dot -muotoilupalkinnon

Uusi Invoq–uuni voitti arvostetun Red Dot -muotoilupalkinnon

Lue lisää »
Laitteiden jatkotakuu nyt helposti verkkokaupasta

Laitteiden jatkotakuu nyt helposti verkkokaupasta

Lue lisää »
Dosy 3 – Jäätelönpurkittamisen uusi aikakausi

Dosy 3 – Jäätelönpurkittamisen uusi aikakausi

Lue lisää »
Invoq-yhdistelmäuuni – Making service simple

Invoq-yhdistelmäuuni – Making service simple

Lue lisää »
Kylmälaitteet kesäkuntoon!

Kylmälaitteet kesäkuntoon!

Lue lisää »
Kylmälaitteet kesäkuntoon!

Kylmälaitteet kesäkuntoon!

Lue lisää »
Miksi valita merkkihuolto?

Miksi valita merkkihuolto?

Lue lisää »
Huolla kylmälaitteesi kesäkuntoon!

Huolla kylmälaitteesi kesäkuntoon!

Lue lisää »
Varaosat tukevat elinkaaripalvelujamme

Varaosat tukevat elinkaaripalvelujamme

Lue lisää »
ABC Lapualla huoltotilaukset hoituvat helposti laite-ID-tunnisteen kautta

ABC Lapualla huoltotilaukset hoituvat helposti laite-ID-tunnisteen kautta

Lue lisää »
Huolenpitosopimus tuo monipuolisia hyötyjä HOK-Elannon ravintolaliiketoiminnalle

Huolenpitosopimus tuo monipuolisia hyötyjä HOK-Elannon ravintolaliiketoiminnalle

Lue lisää »