Tarinat

Mood-ravintolat nostavat henkilöstö- ja opiskelijaravintolat uudelle tasolle

Dieta Oy | 08.06.2022

Helmikuun 2022 alussa Turun Ylioppilaskylän uuteen Tyyssijaan avautunut Mood Elo on ensimmäinen avattu Mood-ravintola. Kevään myötä Mood-ravintolakonseptit ovat laajentuneet niin Turussa kuin pääkaupunkiseudullakin; Turusta Mood-ravintoloita löytyy jo neljä, Helsingistä kaksi.

Keittiömestari Jani Torkko: “Asiakkaalle pyritään aina tarjoamaan jotakin, mikä tuo hänen arkeensa jotakin positiivista ja uutta.”Keittiömestari Jani Torkko: “Asiakkaalle pyritään aina tarjoamaan jotakin, mikä tuo hänen arkeensa jotakin positiivista ja uutta.”

 

Mood-ravintoloissa yhdistyy laadukkaat kotimaiset raaka-aineet, lähituotanto, kestävän kehityksen ratkaisut ja ammattitaito. Koska jokaisen ravintolan kohderyhmät ja heidän tarpeensa poikkeavat hieman toisistaan, on konseptista haluttu tehdä siten ketterä, että se voi sulavasti raamiensa puitteissa myös itsenäisesti jatkaa uudistumistaan.

Mood-ravintolakonseptin keittiömestari Jani Torkko kertoo, että esimerkiksi Mood Elon ruoassa käytetään mausteita monipuolisesti vaikutteita maailmalta hakien. Mood-ravintolakonsepti luo tekemiselle nykyaikaiset kehykset, joiden puitteissa toimintaa voidaan myös jatkuvasti kehittää kohderyhmää kuunnellen. “Asiakkaalle pyritään aina tarjoamaan jotakin yllätyksellistä ja lisäarvoa tuovaa, mikä tuo hänen arkiympäristöönsä ja arkeensa jotakin positiivista ja uutta”, kiteyttää Torkko.

 

Mood Elo palvelee aamusta iltaan – myös yksityistilaisuuksia

Mood-ravintolat rikkovat perinteistä lounasravintola-ajattelua monella tavoin. Laadukkaan asiakaslähtöisen ruoan lisäksi myös tiloihin ja palveluun on haluttu panostaa aiempaa voimakkaammin. Mood Eloon saapuessa kokee tulleensa lounasravintolan sijasta iltaravintolaan tai tasokkaaseen hotelliin. Viihtyisät tilat taipuvat monenlaisiin käyttötarkoituksiin.

Elo palvelee joka päivä aamusta iltaan tarjoten niin aamupalaa, lounasta kuin illallistakin, mutta lisäksi myös erilaiset yksityistilaisuudet tai kabinetit yksityiskäyttöön onnistuvat. Muun muassa opiskelijajärjestöt ovatkin jo innokkaasti ehtineet hyödyntämään tätä mahdollisuutta ja konseptin monipuolisuutta.

Mood-ravintoloista löytyvän tarjonnan lisäksi myös catering-palvelut ovat osa Mood-ravintoloiden toimintaa. Esimerkiksi Mood Elossa voidaan täydessä mittakaavassa toteuttaa asiakkaan toiveiden mukaan räätälöity menu joko lautasille tarjoiltuna tai noutopöytänä jopa 100 hengelle. Catering- palvelut järjestyvät myös asiakkaan omiin tiloihin. “Catering-palveluissa ruokatuotteet ideoidaan ja suunnitellaan aina asiakkaan tarpeiden pohjalta”, täsmentää Torkko.

 

Mood Elon tiloissa voidaan järjestää myös yksityistilaisuuksia.Mood Elon tiloissa voidaan järjestää myös yksityistilaisuuksia.

 

Oikeat tuotevalinnat mahdollistavat monipuolisen reseptiikan

Reilu puolivuotta ennen Mood Elon avausta Janin tullessa mukaan tekemiseen, oli keittiösuunnittelua ehditty viedä jo pitkälle. Kun reseptiikka tarkentui, pystyttiin suunnitelmia vielä päivittämään sitä huomioiden. “Saatiin tosi nopeasti muokattua keittiön pohja”, kiittelee Jani. Janille oli erityisen tärkeää, että laitevalinnat tukevat myös konseptin kehittymistä ja että ne mahdollistavat siten mahdollisimman monipuolisen tekemisen. Myös se, että laitteet on ajatuksella mitoitettu vastaamaan asiakasmäärää, on edellytys toimivalle kokonaisuudelle.

Kokonaistunnelmaan vaikuttaa myös isosti se, miten annokset ovat esillä ja miten ne tarjoillaan. Asiakkuuspäällikkö Minna Miettisen kanssa ideoitiin puolestaan astioita, laseja, tarjoiluastioita ja aterimia, jotka palvelevat mahdollisimman laajasti konseptia ja sen eri muotoja. “Omasta mielestäni yhteistyö on sujunut tosi hyvin ja ongelmitta kaikilta osin”, kiittelee Torkko.

Oikeat laitevalinnat mahdollistavat monipuolisen tekemisen.Oikeat laitevalinnat mahdollistavat monipuolisen tekemisen.

 

Asiakasta kuunteleva ja trendejä ymmärtävä keittiö

Janin vahva kokemus iltaruokaravintoloista on auttanut luomaan Mood-ravintoloiden reseptiikasta kiinnostavaa ja monipuolista. Reseptiikassa yhdistyy Janin omat mieltymykset, trendit ja asiakkaiden toiveet. Muun muassa vegaanisuus ja kasvisruoka ovat selvästi nostaneet kysyntää opiskelijoiden keskuudessa. Se, että vegaanisia vaihtoehtoja löytyy aina listalta, on saanut heidän suunnaltaan paljon kiitosta.

Skandinaavinen reseptiikka toimii ideoinnin pohjana, mutta vaikutteita on otettu paljon myös maailmalta mm. Pohjois-Afrikasta ja Aasiasta. “Pyrin luomaan makumaailman jokaiseen ravintolaan asiakaskunnan mukaan”, avaa Torkko lähtökohtiaan reseptiikan ideointiin. Myös Mood Elon ravintolapäällikkö Niko Iloniemi juttelee asiakkaiden kanssa aktiivisesti ja tunnustelee sitä kautta suoria tunnelmia siitä, mistä asiakkaat tykkäävät.

Tällä hetkellä Mood Elon lounaslistalta löytyy kolme pääkategoriaa Meat Eater, Plant Based ja hieman kalliimpi Free Living, joka tarjoaa ekstra luksusta opiskelija-arkeen. Lounaat vaihtelevat pääkategorioiden alla päivittäin. Iltasin listalta löytyy lisäksi mm. laadukkaita burgereita, salaatteja sekä vohveleita niin suolaisena kuin makeanakin.

Reseptiikan suunnitteluun vaikuttaa myös vahvasti Mood-konseptin arvojen kautta tulevat pyrkimykset, kuten esim. hävikin minimointi. Esimerkiksi samoja komponentteja käytetään eri ruoissa mahdollisuuksien mukaan monipuolisesti ja raaka- aineista pyritään hyödyntämään kaikki osat. Paikallisten yhteistyökumppaneiden verkostolla varmistetaan laadukkaat ja läheltä tulevat raaka-aineet.

Tyylikkäät astia, lasi ja aterinvalinat viimeistelevät tunnelman ja Mood-ruokakokemuksen.Tyylikkäät astia, lasi ja aterinvalinat viimeistelevät tunnelman ja Mood-ruokakokemuksen.

 

Food Lab kouluttaa ja innostaa henkilökuntaa

Vaikka puitteet olisivat hyvät ja reseptiikka erinomainen, ellei henkilökunta ole tekemisessä aidosti mukana, on toivotun kaltaista kokonaisuutta vaikea tavoittaa. Mood-ravintoloissa henkilökunta on tekemisessä ykkönen ja heidät halutaan pitää vahvasti mukana myös toiminnan kehittämisessä.

Mood-ravintoloiden henkilökuntaa varten onkin kehitetty oma Food Lab -koulutuslaboratorio, jonka kautta tekijät pääsevät mm. harjoittelemaan uusia tekniikoita ja hakemaan kiinnostavia vaikutteita oman yksikkönsä toiminnan kehittämiseen. Koulutuksia toteutetaan eri teemoilla yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Mood-ravintoloita yhdistää arvot ja tavoite, mutta jokainen ravintola saa samalla olla myös oma erityinen yksilönsä. Tämä mahdollistaa parhaan palvelun juuri kyseisen ravintolan pääkohderyhmälle. Mood-ravintoloiden pienet eroavaisuudet antavat tilaa myös henkilökunnan luovuudelle ja ideoinnille. Kiinnostavaan työympäristöön onkin löytynyt huipputasoista henkilökuntaa.

Mood-ravintolat on otettu vastaan asiakkaiden keskuudessa todella hyvin. “Ylpeänä voi sanoa, että tekeminen on lähtenyt kovemmin käyntiin kuin ajateltiin”, toteaa Jani hymyillen. Onnistuneiden avaamisten jälkeen Jani odottaa tulevaa innostuneena: “Odotan, että toiminta pääsee muuttumaan ja kehittymään eteenpäin.”

Kesäksi Mood Elon eteen avautuu vielä terassi. Toisinaan ruokailessa on mahdollista nauttia myös livemusiikista, akustisesta soitosta ja DJ-keikoista jne. Mood-konsepti antaa tilaa monimuotoisille mahdollisuuksille ja varmistaa siten, että Mood-tunnelma tulee pysymään ilahduttavan tuoreena ja elämyksellisenä myös tulevassa.

 


Mood Elo

Inspehtorinkatu 12 | 20540 Turku

foodmood.fi/ravintola-elo

 



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Dieta Relife - Kymijoen Ravintopalveluilta tarpeettomaksi jääneet laitteet saavat uuden elämän

Dieta Relife - Kymijoen Ravintopalveluilta tarpeettomaksi jääneet laitteet saavat uuden elämän

Lue lisää »
Logomo: MOVE•5D – ennennäkemätön immersiivinen illalliselämys

Logomo: MOVE•5D – ennennäkemätön immersiivinen illalliselämys

Lue lisää »
Urban Gourmet – ruokakulttuurin uuden tason digitalisaatio

Urban Gourmet – ruokakulttuurin uuden tason digitalisaatio

Lue lisää »
Urban Gourmet – the next level digitalization of restaurant culture

Urban Gourmet – the next level digitalization of restaurant culture

Lue lisää »
Tähtipölyistä yhteistyötä – Michelin-tähdet jaettiin Suomessa toistamiseen

Tähtipölyistä yhteistyötä – Michelin-tähdet jaettiin Suomessa toistamiseen

Lue lisää »
Minne Champagne & Wine – ruokaa viinien ehdoilla

Minne Champagne & Wine – ruokaa viinien ehdoilla

Lue lisää »
Huoltopalvelumme ovat vahvistuneet

Huoltopalvelumme ovat vahvistuneet

Lue lisää »