Tarinat

Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneella uudistus on jatkuvaa

Dieta Oy | 13.08.2019

Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneella työtä ohjaa jatkuva kehittämisen tarve sekä iskulause “Hienot hetket eivät ole sattumaa!”, joka on painettu uusiin kahvimukeihinkin muistuttamaan toiminnan ytimestä.

Lahden Seurahuone Pihatto

Värikäs historia ja monipuoliset ravintolat

Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneella on pitkä historia, joka yltää vuoteen 1892 saakka. Paikka on ehtinyt toimia esimerkiksi lottasairaalana ja matkustajakotina. Pian koittavia 130-vuotisjuhlia mietitään jo Seurahuoneella. Tällä hetkellä hotellissa on 147 huonetta, kaksi ravintolaa, kokous- ja juhlatilat sekä saunaosasto. Hotelli remontoitiin vuonna 2013, ja siitä lähtien Dieta on ollut mukana kehittämässä ja toteuttamassa hotellin ravintoloita.

Trattoria Seurahuoneessa tarjoillaan ravintolapäällikkö Ville Penttilän mukaan “italialaista ruokaa meidän tavalla”. Italian vivahteita löytyy, mutta kuitenkin tehdään omalla tavalla hyvää ja maukasta ruokaa asiakkaille. Sisäpihan Pihatossa on mukava viettää kesäiltaa rauhassa kaupungin vilskeeltä perjantai- ja lauantai-iltojen menestyksekkään All You Can Eat -grilli-illallisen merkeissä.

Lahden Seurahuone Marika Haavisto ja Ville Penttilä

Seurahuoneella asiakaskunta vaihtelee paljon, ja sen monimuotoisissa ravintoloissa järjestetään hyvin erilaisia tilaisuuksia hautajaisista häihin ja polttareihin, joskus vieläpä samana päivänä. Seurahuoneen mielikuva hienosta paikasta, johon ei voi tulla ilman kravattia, ei enää päde, vaan se palvelee nykyään hyvin monimuotoista joukkoa erilaisia ihmisiä. Vaikka Seurahuone on laadukas ja tarpeet täyttävä hotelli, niin se on samalla myös rento kaiken kansan kohtaamispaikka. “Tule sellaisena kuin olet, ja nauti pizzaa, laula ja naura jos haluat,” Ville kiteyttää.

Aamiainen tunnetaan Lahdessa ja ulkopuolellakin

Lahden Seurahuone Piazza Copenhagen -aterimet

Hotellin yksi ylpeyden aihe on sen maittava aamiainen, josta sana on kiirinyt Lahden ulkopuolellekin. Hotellinjohtaja Marika Haaviston mukaan hotelliaamiaiselta haetaan sellaista luksusta, jonka eteen kotona ei välttämättä viitsitä nähdä vaivaa. Kiireetön hotelliaamiainen on usein tärkeä hetki niin työ- kuin vapaa-ajankin matkailijalle. Sillä, että leivät ovat lämpimiä, on monelle iso merkitys. Lahden Seurahuoneen aamiaiselta leipää saa seitsemää eri sorttia. Tarjolla on lisäksi esimerkiksi kaurahiutaleita, makkaroita ja savukalaa alueen lähituottajilta. Kokonaisuus on tärkein - se fiilis, mikä aamiaisella syntyy, kun ruoka on maistuvaa, kahvi tarjoillaan pöytiin ja aamiaissali on tyylikäs. Aamiaisella on käytössä RAK:n Metropolis-lautaset sekä Piazza Copenhagen -aterimet.

Hotellin väki ei kuitenkaan tyydy siihen, että aamiainen on hyvä. Aamiainen onkin yhteinen ylpeyden aihe hotellin henkilökunnalle. Sitä kehitetään jatkuvasti yhdessä ideoita etsien. Uusimpana lisänä aamiaisella nähdään pian Steeliten kahvimukit, joiden kylkeen on painettu hotellin logon lisäksi paljon kertova slogan “Hienot hetket eivät ole sattumaa!”

Lahden Seurahuone aamiaismukit logolla

Lahden paras drinkkibaari

Seurahuoneen Bar & Bistro on ravintolapäällikkö Ville Penttilän mukaan kaupungin laadukkain drinkkibaari, josta saa myös yksinkertaista, laadukasta ruokaa. Aktiiviset ja innovatiiviset baarimestarit ovat jatkuvasti drinkkien kehityksen kärjessä. Ginibaari on toiminut jo viisi vuotta, ja samantyyppistä muoti-ilmiötä povataan akvaviiteista. Skandinaaviset ginit ovat edelleen nousussa, ja Bar & Bistrosta löytyykin hyvä valikoima kotimaisia ja skandinaavisia ginejä. Nyt suosiossa ovat myös hyvin happamat ja karvaat drinkit, joihin käytetään esimerkiksi itse tehtyjä ja maustettuja etikoita.

Baaritarvikket ja -laitteet

Ideoita ja uutta tulevaisuuden varalle

Hotelliin on tehty useita laajennuksia vuosien varrella, mutta uudistumiselle ei näy loppua. Tiedossa on ainakin hotelli- ja keittiölaajennus sekä syksyllä 2019 avautuva täysin uusi ravintola.

Lahden Seurahuone Ville Penttilä


Ravintolapäällikkö Ville Penttilä on innoissaan tulevasta ravintolasta: “me tehään niinkun snägäri sisälle, mut se on sit kuitenkin vähän erilaista”. Katuruokaan viittaa myös tulevan ravintolan nimi Kuja, jossa tullaan näkemään muun muassa katulamppupylväs ja graffiteja, ja tarjolla myös lahtelaista katuherkkua lihamukia.

Kun nämä on saatu valmiiksi, on jo uutta tiedossa. Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneen väeltä eivät ideat lopu kesken - heihin myös luotetaan ja annetaan mahdollisuus kehittää ja kehittyä eteenpäin. “Se on aivan ihanaa,” iloitsee hotellinjohtaja Marika Haavisto.



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Peijakka osk. – yli 50 vuotta tyytyväisiä asiakkaita.

Peijakka osk. – yli 50 vuotta tyytyväisiä asiakkaita.

Lue lisää »
K-Market Maarinsolmu - nimeään isompi kauppa

K-Market Maarinsolmu - nimeään isompi kauppa

Lue lisää »
Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Lue lisää »
Kymijoen Ravintopalvelut & keskuskeittiö Kapyysi – hyvinvointia maukkaasta ravinnosta vastuullisesti ja tehokkaasti

Kymijoen Ravintopalvelut & keskuskeittiö Kapyysi – hyvinvointia maukkaasta ravinnosta vastuullisesti ja tehokkaasti

Lue lisää »
Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Lue lisää »
Kellahden Kartano – lähiruokaa luonnon helmassa

Kellahden Kartano – lähiruokaa luonnon helmassa

Lue lisää »
Sampotalon henkilöstöravintola – monipuolisesti palveleva ravintolaympäristö

Sampotalon henkilöstöravintola – monipuolisesti palveleva ravintolaympäristö

Lue lisää »