Tarinat

Glassikko ja Vanhan Porvoon jäätelötehdas

Dieta Oy | 11.07.2018

Vanhan Porvoon historiallisessa keskustassa sijaitsevassa ravintola Glassikossa nautitaan hyvästä ruoasta ja tunnelmallisesta miljööstä.

Porvoolainen ravintola-alan konkari Samuli Wirgentius avasi syksyllä 2017 ravintola Vanhan Porvoon Glassikon aivan Porvoon sydämeen, Porvoon tuomiokirkon viereen. Aiemmin Wirgentiuksen perheen kotina toiminut tila muunnettiin lämminhenkiseksi ravintolaksi ja Dieta oli mukana toteuttamassa haastaviin neliöihin ravintolatasoista keittiötä. Kun esimerkiksi keittiön arinauunissa valmistetaan laadukkaista paikallisista aineksista juurileipää, on huonetilassa silti miellyttävä työskentelylämpötila.

Tarinat_Glassikko ja Porvoon jäätelötehdas_Glassikko_Textimage_1140x855

Ravintola Vanhan Porvoon Glassikon jo perinteeksi muodostuneet perjantaiset pizzaillat, viikonlopun maukkaat brunssit sekä tietenkin Samulin intohimo – itsetehty jäätelö, tuovat ravintolaan asiakkaita koko Uudeltamaalta. Kesällä Porvoon katukuvaa ilahduttaa jälleen Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelökärryt sekä oma jäätelökioski, joita voi bongailla nyt jo myös muualtakin pääkaupunkiseudulta. Samuli lupaa, että makuvalikoima tulee jatkossa olemaan entistäkin monipuolisempi ja vegaanit sekä erikoisruokavaliot otetaan luonnollisesti huomioon. Dieta on ollut mukana toteuttamassa Vanhan Porvoon jäätelötehtaan toimintaa.

Tarinat_Glassikko ja Porvoon jäätelötehdas_Glassikko2_Textimage_1140x855Tarinat_Glassikko ja Porvoon jäätelötehdas_Glassikko3_Textimage_1140x855
 

Kiinnostuitko?

Lue oman jäätelön valmistamisesta

Oletko perustamassa ravintolaa? Ota yhteys myyntimme.



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Ravintola Smörin keittiömestari Mikko Pakola on valittu maailman vaativimman Bocuse d'Or -kokkikilpailun Suomen karsintaan

Ravintola Smörin keittiömestari Mikko Pakola on valittu maailman vaativimman Bocuse d'Or -kokkikilpailun Suomen karsintaan

Lue lisää »
Tampereen Sokos uudistui asiakkaiden toiveita kunnioittaen

Tampereen Sokos uudistui asiakkaiden toiveita kunnioittaen

Lue lisää »
WinNovan Merenkulkuoppilaitos sai upean uuden ravintolan

WinNovan Merenkulkuoppilaitos sai upean uuden ravintolan

Lue lisää »
Vierumäen laajan ravintolakokonaisuuden toimintaa ja hankintoja ohjaavat kestävyys ja vastuullisuus

Vierumäen laajan ravintolakokonaisuuden toimintaa ja hankintoja ohjaavat kestävyys ja vastuullisuus

Lue lisää »
Helsingin jäätelötehdas – yli 100 vuotta jäätelöä

Helsingin jäätelötehdas – yli 100 vuotta jäätelöä

Lue lisää »
Dietan myyntinäyttely nyt myös Seinäjoella

Dietan myyntinäyttely nyt myös Seinäjoella

Lue lisää »
Skutta Hakis tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille

Skutta Hakis tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille

Lue lisää »