Tarinat

Verstas Juhlat – Satakunnan halutuin tapahtumakeskus

Dieta Oy | 21.05.2021

Verstas on ainutlaatuinen ja moneksi muuntautuva 300 m2 juhla- ja tapahtumatila, joka sijaitsee keskellä satakuntalaista vehreää maisemaa Nakkilan Pyssykankaalla. Rakennuksella on pitkä historia jo vuodesta 1952 saakka, jolloin se valmistui vieressä sijainneen sahan toimintoja tukemaan. Tilojen uusi elämä alkoi vuonna 2017, kun Harri Höglund osti rakennuksen  ja saneerasi ylimpään kerrokseen loft-asunnon ja keskikerrokseen uniikin juhlatilan vaimonsa Marjon kanssa.

Verstas 2Harri ja Marjo Höglund haluavat kehittää Verstaasta maakunnan mielenkiintoisimman kohteen.

Ennen kun Verstas Juhlien tarina alkoi, ehti Harri olla töissä rakennusta vastapäätä yli 10 vuoden ajan. Vanha rakennus näkyi hyvin hänen silloiseen toimistoonsa ja hän miettikin monesti, miten upeat tilat olisivat kunnostettuina. Kerran yritettiin myös kauppoja, mutta tuolloin sahan perustajan pojan Hannu Lammisen kanssa ei vielä löytynyt yhteistä näkemystä. Harri muutti pääkaupunkiseudulle ja idea unohtui. Viiden vuoden jälkeen hän päätti kuitenkin palata takaisin Nakkilaan. Tuolloin Hannu tuli pihalla vastaan, laittoi käden olalle ja kysyi: “Tehdäänkö kaupat?” Ajatus rakennuksen ostosta oli siirtynyt jo niin taka-alalle, ettei Harri heti ymmärtänyt kysymystä. Luulin, että hän vitsaili jostakin autosta, kun ollaan molemmat autoharrastajia, muistelee Harri nauraen. Kun selvisi, mihin Hannu viittasi, myönsi Harri kiinnostuksensa, mutta myös epäilyksensä sen suhteen, päästäisiinkö hinnasta sopuun. “Nyt uskon, että me päästään”, vastasi Hannu ja niin siinä kävi.

Marjo Höglund oli mukana kuvioissa jo silloin, kun Harri teki kaupat, mutta asui tuolloin vielä Helsingissä. Alkujaan Harri tiesi varmaksi vain, että haluaa saneerata ylimmästä kerroksesta loft-asunnon. Alempien kerrosten osalta suunnitelmat olivat vielä avoimet. Kun Harri täytti 50 vuotta tuli tilojen toimivuus juhlatiloina testattua. Juhlat olivat menestys ja tilat toimivat erinomaisesti, mikä vahvisti ajatusta paikasta juhla- ja tapahtumakeskuksena. Vuoden 2019 huhtikuussa Verstaan salissa vietettiinkin  jo avajaisia ja saman vuoden kesäkuussa aloitti toimintansa myöskin tiloissa toimiva Moottorikahvila. Moottorikahvila on toiminut siitä asti autoharrastajien kokoontumispaikkana  kesätorstaisin. Osa kävijöistä omistaa itse upeita kulkupelejä, joilla cruisailevat paikalle, osa kävijöistä tulee puolestaan niitä ihailemaan.

 

Rohkeasti rouheat tilat ja omistajat

Verstas Juhlat luonnehtii itseään rohkeasti rouheana. Sanonta kuvastaa hyvin myös omistajapariskuntaa  Harria ja Marjoa sekä heidän asennettaan. Verstas Juhlien toimintaan ryhtyminen vaati molemmilta heittäytymistä. Harilla oli uskallusta jäädä toisen yrityksen osakkuudesta pois, Marjo puolestaan irtisanoutui pitkäaikaisesta työpaikastaan ja muutti Helsingistä Nakkilaan. Esimerkkinä rohkeudesta voidaan pitää myös sitä, että kun epidemiatilanne viime vuoden keväällä alkoi rajoittamaan tekemistä, Verstaalla ei jääty ihmettelemään, vaan päätettiin lähteä kehittämään tiloja ja laajentamaan toimintaa. 

Haave muuntaa Verstaan päädyssä oleva sahatavarakuivaamo ravintolakeittiöksi oli ollut olemassa jo pitkään  mutta uudistaminen oli käytännössä mahdotonta samaan aikaan, kun tiloissa järjestettiin muita tapahtumia ja juhlia. Kun poikkeusolojen vuoksi muu tekeminen hiljeni, nähtiin tämä mahdollisuutena. Tasan kaksi viikkoa sulun alettua alkoi katon purkaminen. “Tällainen tuumasta toimeen tyyli kuvastaa mua hyvin ihmisenä, toteaa Harri. Apua tekemiseen löytyi lähialueelta. Mitään varsinaista suunnitelmaa ei ollut, oli vain vahva visio. Vanha välikatto piti purkaa pois, jotta tilasta saataisiin riittävän korkea keittiön vaatimuksille. Työt aloitettiin, mutta aivan vaivattomasti asiat eivät kuitenkaan edenneet. Pian ensimmäisen kattokerroksen alta paljastui toinen katto ja vieläpä kolmaskin. Lopulta kävi myös ilmi, että välikatto oli tukenut myös seiniä siinä määrin, että ne piti muotittaa sekä sisä- että ulkopuolelta, jotta ne eivät kaatuisi purun yhteydessä. “Tavallaan me rakennettiin vanhat seinät uudestaan muotittamalla ja sen jälkeen valamalla seinien väliin betonia kolmessa erässä”, selventää Harri projektin kulkua. Vaihe kesti yhteensä kolme viikkoa. Joku kävi siinä katsomassakin ja sanoi, että eiks Harri ois ollut halvempi vaan purkaa, muistelee Harri nauraen ja jatkaa: “Mutta me halusimme säilyttää rakennuksen historian ja tunnelman.”

 

Ammattikeittiö, jota kelpaa ylpeänä esitellä

Alkujaan ajatus omasta keittiöstä syntyi sen myötä, että aiempi apukeittiö jäi auttamatta liian pieneksi isompien tapahtumien yhteydessä. Ruoanvalmistus jouduttiin hoitamaan siirreltävillä keittolevyillä baaritiskin takaa. Tämä vaikutti  myös pitkälti siihen, mitä voitiin tarjoilla eikä tarjontaan saatu toivottua vaihtelua. Tuntui, että kaikki muut puitteet olivat ensiluokkaiset, mutta keittiö suhteessa niihin aivan eri maata. Tahtotilana oli, että voitaisiin tarjota asiakkaille muutakin kuin vain pikaruokaa ja että myös ruokapuolen palvelut saataisiin vastaamaan paikan yleistä tasoa.

Kummallakaan Höglundeista ei ollut ravintola-alan kokemusta eikä taustaa entuudestaan. “Me syömme välillä ravintolassa -  sen verran on kokemusta alasta”, Harri nauraa. Kun kerran päätettiin lähteä rakentamaan keittiötä, haluttiin se kuitenkin toteuttaa kunnolla ja tehdä siitä sellainen, että sitä voi ylpeänä esitellä ammattilaisillekin. Investoidessa on järkevää varmistaa, että lopputulos on sellainen, joka  mahdollistaa monipuolisen kokonaisuuden ja  palvelee kaikkia käyttötarkoituksia useita vuosikymmeniä.

Dietan myyntipäällikkö Keijo Saatsi vieraili Verstaalla ja ideoi kokonaisuutta yhdessä Harrin ja Marjon kanssa. “Keijo oli tosi asiantunteva ja hänellä oli selkeä linja sen suhteen, mitä kannattaa huomioida”, kiittelee Harri. Tapaamisen jälkeen Harri ja Marjo saivat ehdotuksen laitteista ja  suunnitelman keittiön pohjakuvasta katsottavakseen. Alkuun ehdotettu lista näytti niin mittavalta, että Harri ja Marjo päättivät vielä kysyä näkemystä ehdotukseen muutamilta ravintola-alan huippuammattilaisilta . “Oli hienoa, miten paikalliset yrittäjät olivat valmiita tarjoamaan apuaan ja puhaltamaan yhteen hiileen, toteavat molemmat. Keskustelu alan yrittäjien kanssa vahvisti kuitenkin käsitystä siitä, että ehdotelma laitteistuksesta oli oikeansuuntainen. Lopulta ainoastaan yksi erikoislaite tiputettiin pois listalta. Keittiön ilmanvaihto  mitoitettiin niin, että sekin voidaan tulevaisuudessa lisätä osaksi varustusta, josko tekemistä haluttaisiin myöhemmin sen ominaisuuksien kautta monipuolistaa. Yhteistyössä Dietan kanssa sujui molempien mielestä hienosti. “Saimme tarvittavaa tukea ja perusteluja ehdotuksille”, täsmentää Harri. Marjo yhtyy Harrin näkemykseen ja kiittelee vielä erikseen kommunikoinnin sujuvuutta ja nopeutta.

Kokonaisuudessaan projekti oli melkoinen, mutta päätös siihen ryhtyä ei kaduta kumpaakaan. “Paljon on opittu matkalla ja arvostus alaa kohtaan on kasvanut sen myötä”, summaa Harri. Kaikkien taustalla olevien huomioitavien asioiden määrä, kuten esimerkiksi ilmanvaihtoon liittyvät asiat sekä vesi- ja viemäriliitännät, yllätti samoin kuin se, miten mittava kaikkien niiden tarve on verrattuna tavalliseen keittiöön. Toisaalta arvostusta alan tekijöitä kohtaan on myös lisännyt kaiken sen suunnittelun ja laskennan yms. oppiminen ja ymmärtäminen, mitä esimerkiksi ruokalistojen toteuttaminen vaatii.

Verstas JuhlatKokonaisuudessaan projekti oli valtava, mutta päätös siihen ryhtyä ei kaduta.

 

Paikallisuus ja laatu ohjaavat ravintolan reseptiikkaa

Viime kesänä saatiin jo pientä esimakua tulevaan, kun osaa keittiön uusista laitteista päästiin pienesti testaamaan erään isomman tapahtuman yhteydessä. Tuolloin kaikki sujui hienosti, vaikka uudesta keittiötilasta puuttui vielä kokonaan mm. ikkunat. Nyt uusi keittiö on valmis ja käytön aloittamista odotetaan jo kovasti. “Päätimme kuitenkin, että avaamme ravintolan vasta sitten, kun rajoituksien purku mahdollistaa toiminnan täysillä”, toteaa Harri. Moottorikahvila kylläkin palvelee normaalisti torstaisin jo nyt.

Ruokalistan suunnitteluun on saatu tukea alalla olevilta tekijöiltä. Tavoitteena on hyödyntää raaka-aineita mahdollisimman monipuolisesti. Raaka-ainevalinnoissa  tärkeiksi tekijöiksi nousevat paikallisuus ja yksinkertaisuus. Menun ei tarvitse olla liian kunnianhimoinen, mutta ruoan on oltava laadukasta ja hyvää. “Oikeista raaka-aineista ja oikein valmistettuna silakkapihvit ja perunamuusikin saavat veden kielelle”, kuvailee Harri esimerkkinä. Kaikkea, mitä läheltä löytyy –  lihaa, kalaa, kanaa, vihanneksia – tullaan hyödyntämään sesongit huomioiden. Yhteistyötä tehdään niin paikallisten metsästäjien kuin kalastajienkin kanssa.

Verstaalta löytyy kaksi terassia, toinen rakennuksen edustalta ja toinen katolta. Tämä mahdollistaa sen, että ravintola voi palvella asiakkaitaan myös perjantaisin, vaikka juhlasalia jo koristeltaisiinkin lauantain juhlia varten. Tämä on tärkeää siksikin, että tulevan kesän kaikki viikonloput ovat jo myyty yksityiskäyttöön. Yksityistilaisuuksia uusi keittiö palvelee siinä määrin kuin asiakkailla on tarvetta. Osa varauksista on tehty niin varhain, että niihin on jo sovittu ulkopuolinen pitopalvelu. Kaikkiin tuleviin varauksiin saadaan kuitenkin ruokapuoli mukaan. “Mielenkiinnolla tietysti odotamme nyt sitä, miten ravintolatoiminta lähtee käyntiin”, toteaa Marjo. Liikaa senkään osalta ei kuitenkaan ole haluttu etukäteen lukita. “Sosiaalisen median kautta saamme todella paljon ideoita ja toiveita suoraan asiakkailta, jotka haluamme myös huomioida”, täydentää Harri. 

 

Tavoitteena olla maakunnan mielenkiintoisin kohde

Verstas  tarjoaa myös paljon muuta kuin vain juhla- ja ravintolatoimintaa. Tulevaisuuden tavoitteena on kehittää ympäristöä ja tekemistä siten, että paikasta tulee maakunnan mielenkiintoisin kohde. Verstaan yhteydestä löytyy jo nyt mm. maanalainen savusauna oman lammen rannalla , ihanat metsä- ja peltoalueet ulkoilua varten sekä uusimpana 6 kilometrin päähän juhlapaikasta avattu Hotelli Verstas. Verstas ei siis ainoastaan palvele juhlijoita ja ruokailijoita, vaan on ihanteellinen myös vaikkapa työyhteisöjen virkistystapahtumien tai hyvinvointipäivien paikkana.

Erityisen tunnelman paikalle antaa sen sidos menneeseen. Useilla kävijöistä on muistoja sahasta ja sen ympäristöstä. Puhuttelevimpia ovatkin kohtaamiset, joissa joku asiakkaista muistelee jotakin aiemmin paikalla kokemaansa. “Kertoo, että tuolla aina leikin pienenä, tai että edesmennyt isäni on ollut muuraamassa näitä ulkoseiniä”, kuvailee Marjo. On kaunista, miten samanaikaisesti kun Verstas tarjoaa tilan uusille ikimuistoisille hetkille, se myös tuo yhteen tarinoita menneestä ja kannattelee rakennuksen historiaa. Yhtenä paikan erikoisuutena vielä mainittakoon alimmasta kerroksesta löytyvän kyläsepän  ja pelle pelottoman, 90-vuotiaan Olli Lammisen työpaja. “Siellä hän edelleen aamu kahdeksesta eteenpäin puuhastelee päivittäin, kertoo Harri hymyillen.

 


 

Verstas Juhlat  |  verstasjuhlat.fi

Verstas Moottorikahvila | verstasmoottorikahvila.fi

Pyssykankaantie 170  |  Nakkila

 

Hotelli Verstas  |  hotelliverstas.fi

Villiläntie 1  |  Nakkila

 


 



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Dieta Relife - Kymijoen Ravintopalveluilta tarpeettomaksi jääneet laitteet saavat uuden elämän

Dieta Relife - Kymijoen Ravintopalveluilta tarpeettomaksi jääneet laitteet saavat uuden elämän

Lue lisää »
Logomo: MOVE•5D – ennennäkemätön immersiivinen illalliselämys

Logomo: MOVE•5D – ennennäkemätön immersiivinen illalliselämys

Lue lisää »
Urban Gourmet – ruokakulttuurin uuden tason digitalisaatio

Urban Gourmet – ruokakulttuurin uuden tason digitalisaatio

Lue lisää »
Urban Gourmet – the next level digitalization of restaurant culture

Urban Gourmet – the next level digitalization of restaurant culture

Lue lisää »
Tähtipölyistä yhteistyötä – Michelin-tähdet jaettiin Suomessa toistamiseen

Tähtipölyistä yhteistyötä – Michelin-tähdet jaettiin Suomessa toistamiseen

Lue lisää »
Minne Champagne & Wine – ruokaa viinien ehdoilla

Minne Champagne & Wine – ruokaa viinien ehdoilla

Lue lisää »
Huoltopalvelumme ovat vahvistuneet

Huoltopalvelumme ovat vahvistuneet

Lue lisää »