Tarinat

Via Tribunali toi napolilaisen pizzan Kallioon

Dieta Oy | 19.12.2019

Via Tribunali avasi toisen pizzeriansa Kallion urbaaniin ympäristöön. Pizzakulttuuri on jo
useamman vuoden kehittynyt kovaa vauhtia Suomessa, ja Via Tribunalilla on osansa tässä
kehityksessä. Via Tribunalissa sekä pizzan että tunnelman ytimessä on napolilaisuus.

2019_10_03_tribunali_0001_Sami_ja_Antti-min

Joustavuutta keittiösuunnittelussa

Ravintolan suunnittelun kannalta matkan varrelle osui useita mutkia. Tila oli haasteellinen jo
siksi, että siinä ei ole aiemmin toiminut ravintolaa. Itse asiassa tila oli ollut jo pidemmän
aikaa tyhjillään. Ravintolan avaamista edelsi mittava remontti, ja suunnitelmat muuttuivat
lukuisia kertoja matkan varrella.

IMG_0731_keittiö1-min

Dieta oli mukana tilojen suunnittelussa alusta lähtien. Ravintolalla oli jo joitakin omia
kalusteita ja laitteita, ja ne sisällytettiin suunnitelmiin ja piirroksiin Dietan laitteiden joukkoon.
Keittiö piirrettiin parikymmentä kertaa uudestaan projektin edetessä, kun eteen tuli
esimerkiksi talotekniikan haasteita tai ilmastoinnin tarpeita. Alusta lähtien yhteistyössä tehty
suunnittelu mahdollisti kuitenkin sen, että jatkuvasti mentiin eteenpäin ja lopulta päästiin
hyvään lopputulokseen. Avoimuus ja jatkuva kommunikaatio on ollut tärkeänä perustana
hyvälle yhteistyölle koko projektin ajan.

Muita suunnitteluun vaikuttaneita asioita oli kahdessa kerroksessa oleva tila ja se, että
katutason asiakaspaikkojen määrä haluttiin maksimoida. Ratkaisussa päädyttiin tekemään
kaksi lähes identtistä nostokeittiötä yläkertaan ja alakertaan. Lisäksi alakerrassa on
varsinainen valmistuskeittiö. Myös pizzauunit ovat molemmissa kerroksissa.

Kalliosta toinen koti

Kallio oli sijaintina Via Tribunalille tietynlainen haave tai visio, jonka toteutus aloitettiin jo
puolitoista vuotta sitten. Alue sopii toimitusjohtaja Sami Benamedin mukaan ravintolan
tunnelmaan ja tuntui heti omalta. Ravintolan avaaminen Kallioon toi Via Tribunalin myös
entistä enemmän asutuksen keskelle. Asiakaskunta eroaa hieman, Kalliossa on vähemmän
matkailijoita kuin Senaatintorilla, ja Kalliossa tullaan eri lailla hakemaan ravintolakokemusta.

Kallion Via Tribunalin iso ero Sofiankadun ravintolaan on lähes tuplamäärä asiakaspaikkoja.
Tämän ovat huomanneet myös asiakkaat, sillä syömään tullaan usein isommalla porukalla.
Alakerran erillisen asiakastilan ansiosta Kallion ravintolaan pystytään myös ottamaan paitsi
pöytävarauksia isommillekin porukoille, myös yksityistilaisuuksia. Katutasossa
pöytävarauksia ei oteta, vaan asiakkaat palvellaan Sofiankadun - ja napolilaiseen - tapaan
tulojärjestyksessä.

20190905_09_ViaTribunali_MG_4144 kopio_Alakerta_sali-min

20190905_09_ViaTribunali_MG_4067_Yläkerta_sali-min

Napolilaisuus kaiken ytimessä

Ravintolatoimenjohtaja Antti Kuitunen iloitsee pizzakulttuurin viimeaikaisesta kehityksestä
Suomessa. Niin kutsuttu “gourmet-pizza” on ollut vahvassa nousussa jo useamman vuoden.
Tämä on merkittävää myös siksi, että asiakkaat tietävät jo, mitä tahtovat. Antti kokee, että
Via Tribunalilla on ollut osansa myös asiakkaiden opettamisessa erityisesti napolilaisen pizzan maailmaan. Via Tribunalissa ollaan ylpeydellä mukana viemässä tietoisuutta ja
ilosanomaa kuluttajien pariin yhä laajemmin.

Napolilaisuus on ollut Via Tribunalille tärkeä valinta alusta lähtien. Sofiankadun ravintolalla
on napolilaisen pizzan sertifikaatti, ja napolilaisuus on pidetty tärkeänä osana mukana myös
Kalliossa. Myös Kallion ravintolaan on tavoitteena hakea sertifikaatti. Ruokalistat eroavat
osaksi ravintoloiden välillä, mutta tietyt klassikkopizzat, kuten margherita tai con salame,
pysyvät molempien ravintoloiden listalla. Ruokalistoilla leikitellään kuitenkin niin ravintoloiden
kuin sesonkienkin välillä.

20190905_09_ViaTribunali_MG_4069 kopio_Yläkerta_baari-min

Via Tribunali Kallio
Hämeentie 33, 00500 Helsinki
https://viatribunali.fi/ravintolat/kallio-helsinki/ 



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Peijakka osk. – yli 50 vuotta tyytyväisiä asiakkaita.

Peijakka osk. – yli 50 vuotta tyytyväisiä asiakkaita.

Lue lisää »
K-Market Maarinsolmu - nimeään isompi kauppa

K-Market Maarinsolmu - nimeään isompi kauppa

Lue lisää »
Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Lue lisää »
Kymijoen Ravintopalvelut & keskuskeittiö Kapyysi – hyvinvointia maukkaasta ravinnosta vastuullisesti ja tehokkaasti

Kymijoen Ravintopalvelut & keskuskeittiö Kapyysi – hyvinvointia maukkaasta ravinnosta vastuullisesti ja tehokkaasti

Lue lisää »
Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Lue lisää »
Kellahden Kartano – lähiruokaa luonnon helmassa

Kellahden Kartano – lähiruokaa luonnon helmassa

Lue lisää »
Sampotalon henkilöstöravintola – monipuolisesti palveleva ravintolaympäristö

Sampotalon henkilöstöravintola – monipuolisesti palveleva ravintolaympäristö

Lue lisää »