Tarinat

Cafe & Bar 21 ja Yuca - kaksi ravintolaa yhdestä keittiöstä

Dieta Oy | 15.11.2019

Vuodesta 2012 lähtien toiminut Cafe & Bar 21 ja vuonna 2017 avattu Yuca sijaitsevat Rovaniemellä samassa osoitteessa. Ravintoloita pyörittää Rovaniemelle aikanaan opiskelujen perässä muuttanut Juha Eskelinen yhdessä kahden muun osakkaan Pekka Makkosen ja Elisa Honkavuoren kanssa. Juha on innovatiivinen ravintola-alan moniosaaja, jonka alkuperäinen koulutustausta on liikunta-alalta. Vuosien kokemus ravintola-alalla on tuonut mukanaan paitsi erilaisia kokeiluja myös paljon kokemusta. Cafe & Bar 21:n ja Yucan lisäksi Juha pyörittää Lappia-talon keittiöstä käsin catering-yritystä, liikkuvaa food truckia sekä kesäisin paria jäätelökioskia.

_J1A3766_Juha Eskelinen

Cafe & Bar 21 rakentui vohveleiden, gelaton ja cocktailien ympärille

Cafe & Bar 21:n ideana oli tuoda Rovaniemelle uudenlainen cocktail-ravintola - sellainen, johon tullaan hieman paremmille drinkeille. Cocktailit tehdään tuoreista raaka-aineista ison maailman tyyliin. Sittemmin ravintolan baarimestarit ovat pärjänneet cocktail-kilpailuissa, ja ravintola on myös suosittu harjoittelu- ja työpaikka baarimestariksi valmistuville.

Juha luokittelee Cafe & Bar 21:n kuitenkin eniten kahvilaksi. Cocktailien lisäksi sieltä saa suolaisia ja makeita vohveleita sekä gelatoa. Vohveleista ja jäätelöstä Cafe & Bar 21 myös tunnetaan. Asema on saavutettu vuosien varrella, ja Juha luonnehtii vohveleita ravintolan tavaramerkiksi. Makeat vohvelit tarjoillaan gelaton kanssa.

Itse tehty jäätelö on Cafe & Bar 21:lle tärkeä tuote, sillä jopa viidesosa liikevaihdosta tulee gelaton myynnistä. Gelatoa valmistetaan Valmar-jäätelökoneella 8000 kg vuodessa, ja kesäaikaan jäätelöä tehdäänkin vähintään viitenä päivänä viikossa. Talviaikaan menekki pienenee, ja kone pyörii pari päivää viikossa. Silloin kaakaopohjat valmistetaan kätevästi monikäyttöisen jäätelökoneen avulla.

_J1A3703_Cafe21_vohveli

Samassa keittiössä valmistuu meksikolainen ruoka

Meksikolaisen ravintolan perustaminen oli ollut haaveissa jo pidempään, ja kun Juhalle tarjoutui tilaisuus saada käyttöönsä Cafe & Bar 21:n vieressä oleva tila, hän päätti pistää toimeksi. Meksikolaisen Yuca-ravintolan suunnittelu aloitettiin yhteistyössä Dietan kanssa. Ravintoloiden väliseen seinään tehtiin aukko, ja keittiötä jatkettiin uuden tilan puolelle. Näin ravintoloille saatiin yhteinen keittiö ja astianpesu, ja pienet tilat saatiin tehokkaasti käyttöön. Myös ravintoloiden salien välillä pääsee kulkemaan, josta hyötyvät sekä asiakkaat että työntekijät. Henkilökunta voi helposti siirtyä avuksi sinne, missä on kiire.

Idea meksikolaisen ravintolan perustamiseen tuli ravintoloitsijan omasta mieltymyksestä meksikolaiseen ruokaan. Meksikolaiselle ravintolalle tuntui myös olevan selkeä paikka Rovaniemellä. Yuca on edelleen kaupungin ainoa aitoon meksikolaiseen ruokaan ja juomaan keskittyvä ravintola.

_J1A7149_Yuca_Fernando_Fernanda-min

Juha lähti vaimonsa kanssa Meksikoon hakemaan ideoita tulevaa ravintolaa varten, ja päätyi juttusille paikallisen pariskunnan, keittiömestari Fernandon ja baarimikko Fernandan kanssa. Mukavien sattumusten avustamana pariskunta saatiin houkuteltua Rovaniemelle auttamaan ravintolan perustamisessa Meksikon off-seasonin aikaan. Fernando ja Fernanda olivat kolme kuukautta auttamassa ravintolan perustamisessa, jonka aikana ruoka- ja juomalista saatiin hiottua kohdilleen. Myös Yucan henkilökunnalle ehdittiin opettaa aidon meksikolaisen ruuan valmistus, joten ravintola pystyi jatkamaan omin neuvoin opitun linjan mukaisesti.

“Aateltiin että kun tehään meksikolaista, niin tehään kunnolla, eikä aleta ite opiskeleen jostakin netistä tai kirjoista”, toteaa Juha. Ja tämä menestysresepti on myös toiminut, sillä asiakkaita on riittänyt. Monet Yucassa esillä olevat koriste-esineet tuotiin mukana Meksikon reissulta, mutta lautasten kuljettamiseen matka oli turhan hankala. Autenttiseen meksikolaiseen ruokaan ja juomaan täydellisesti sopivat Steeliten laadukkaat Puebla-lautaset löytyivätkin Dietalta.

CF039293_Yuca_Puebla_lautanen-min

Ideat maailmalta

Juha matkustelee paljon vaimonsa kanssa, ja poimii usein reissuiltaan ideoita omiin ravintoloihinsa. Erityisesti New York ja Lontoo ovat ravintolatrendien edelläkävijöinä tärkeitä inspiraation lähteitä. Myös Italiaa hän on kiertänyt paljon erityisesti gelatoon liittyen.

Maailmalta ja toisinaan myös Instagramista saadut ideat näkyvät paitsi ravintoloiden ruokalistoilla, myös niiden ilmeissä. Uusimpana erikoisuutena on kesäaikaan toimiva Sugar-jäätelökioskikonsepti.

Cafe & Bar 21 järjestää toisinaan Gelato-buffetia, joka juontaa juurensa jäätelön kiertoon. Gelato halutaan tarjota aina tuoreena, ja kun jäätelöpakastimet alkavat täyttyä, saavat asiakkaat nauttia Gelato-buffetista. Suosittu Gelato-buffet varmistaa myös sen, ettei jäätelöä päädy hävikkiin.

Yuca_Cafe21-min

Cafe & Bar 21
Rovakatu 21
96200 Rovaniemi
http://www.cafebar21.fi/ 

Yuca
Rovakatu 21
96200 Rovaniemi
https://www.yuca.fi/ 



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Peijakka osk. – yli 50 vuotta tyytyväisiä asiakkaita.

Peijakka osk. – yli 50 vuotta tyytyväisiä asiakkaita.

Lue lisää »
K-Market Maarinsolmu - nimeään isompi kauppa

K-Market Maarinsolmu - nimeään isompi kauppa

Lue lisää »
Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Lue lisää »
Kymijoen Ravintopalvelut & keskuskeittiö Kapyysi – hyvinvointia maukkaasta ravinnosta vastuullisesti ja tehokkaasti

Kymijoen Ravintopalvelut & keskuskeittiö Kapyysi – hyvinvointia maukkaasta ravinnosta vastuullisesti ja tehokkaasti

Lue lisää »
Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Lue lisää »
Kellahden Kartano – lähiruokaa luonnon helmassa

Kellahden Kartano – lähiruokaa luonnon helmassa

Lue lisää »
Sampotalon henkilöstöravintola – monipuolisesti palveleva ravintolaympäristö

Sampotalon henkilöstöravintola – monipuolisesti palveleva ravintolaympäristö

Lue lisää »