Tarinat

Hotelli Iso-Syöte & ravintola Hilltop - palveluja tunturin huipulla

Dieta Oy | 03.11.2022

Iso-Syötteen tarina on saanut alkunsa jo 1980-luvun puolivälissä, jolloin Lapin eteläisimmälle tunturille alettiin rakentamaan tunturihotellia. Toiminta on kasvanut vuosien saatossa mittavasti, ja nykyään tunturiin saapuu matkailijoita ympäri maailmaa. 

Hotelli Iso-Syöte & ravintola Hilltop - palveluja tunturin huipulla

Hotelli Iso-Syötteen nykyinen yrittäjä Juha Kuusjärvi on aikoinaan tullut työntekijäksi hotelliin. Hän aloitti tuolloin ohjelmapalvelutoiminnan ja siirtyi myöhemmin hoitamaan hotellin yritystoimintaa. Pari päivää ennen jouluaattoa vuonna 2018 Hotelli Iso-Syötteen koko ravintolatoiminta sekä puolet hotellin muista tiloista tuhoutuivat tulipalossa ja kaikki hotellin tilat kärsivät mittavat savu- ja vesivahingot. Hotellin ravintolatoiminnat siirrettiin väliaikaisesti rinteiden juureen ravintola Romekievariin, jossa toimintaa pyöritettiin koko hotellin uudelleenrakentamisen ajan.

Syyskuussa 2020 Hotelli Iso-Syöte avautui uusiin tunturin huipulle rakennettuihin tiloihin.Syyskuussa 2020 Hotelli Iso-Syöte avautui uusiin tunturin huipulle rakennettuihin tiloihin.

 

Monipuoliset ravintolapalvelut ja ympäristöystävällisiä astiavalintoja

Syyskuussa 2020 Hotelli Iso-Syöte avautui uusiin tunturin huipulle rakennettuihin tiloihin. Hotellin yhteyteen avattiin uusi ravintola Hilltop ja samalla ravintola Romekievarin toiminta siirtyi uuden yrittäjän alaisuuteen. “Päätettiin silloin keskittyä täysin uuden toiminnan rakentamiseen ja kehittämiseen,” kertoo Hilltop:n ravintolapäällikkö Maiju Rumpunen. Ravintola Hilltop tarjoaa monipuoliset ravintolapalvelut, jotka on suunniteltu palvelemaan kaikkia hotellin vieraita aamuvarhaisesta iltamyöhään. “Varsinkin aamupalaan on panostettu kovasti. Haluamme tarjota vieraille laadukkaan ja runsaan aamiaisen joka päivä,” Maiju selventää ja jatkaa: “Suurin osa meidän matkailijoista on ulkomaalaisia ja heidän matkailupakettiinsa kuuluu iltaisin buffettarjoilu. Lisäksi on tarjolla myös à la carte kello 16 eteenpäin.” 

Monipuolisesti hotellin asiakkaita palveleva ravintola Hilltop tarjoaa maistuvan ruoan lisäksi huikeat maisemat tunturiin. Ravintolaan on valikoitu miljöötä ja tunnelmaa korostavia astioita, jotka ovat estetiikan lisäksi myös monikäyttöisiä. “Me pyöritämme kaikki ravintolan palvelut samoissa tiloissa, joten on ollut tärkeää löytää astioita, jotka todella sopivat käyttötarkoitukseltaan meille,” Maiju sanoo. Aluemyyntipäällikkömme Jouni Moilanen on tehnyt jo vuosien ajan yhteistyötä Hotelli Iso-Syötteen kanssa. “Jounin kanssa on hyvä tehdä yhteistyötä ja hänet tavoittaa aina helposti. Hän on myös useasti käynyt täällä paikan päällä ideoimassa ja miettimässä yhdessä meidän kanssa järkeviä ratkaisuja. Olemme kokeneet todella tärkeäksi tämän yhteisen suunnittelun ja Jounin tarjoamat ideat toimivuuden parantamiseksi,” Maiju toteaa iloisena. 

Estetiikan ja monikäyttöisyyden lisäksi astiahankinnoissa on haluttu panostaa vastuullisuuteen. Ravintola Hilltop:n kattauksissa käytetään paljon Steeliten astioita, jotka on nimitetty Euroopan vihreimmäksi posliiniksi: “Monikaan ei tule ajatelleeksi, että mitä kaikkea astioiden valmistusprosessissa tapahtuu, ja on mahtavaa, että me voidaan silläkin saralla tuoda esiin vastuullisuutta ja ympäristöystävällisyyttä,” Maiju kiteyttää.

Estetiikan ja monikäyttöisyyden lisäksi astiahankinnoissa on haluttu panostaa vastuullisuuteen.Estetiikan ja monikäyttöisyyden lisäksi astiahankinnoissa on haluttu panostaa vastuullisuuteen.

 

Vastuullisuutta huipulla

Energiansäästö ja sähkönkulutus ovat olleet viime kuukausien puhutuimpia aiheita ympäri maailmaa. Hotelli Iso-Syöte on huomioinut nämä seikat toiminnassaan jo vuosien ajan: “Hotellin ravintolatilat ja myös valtaosa muusta hotellista lämmitetään hakkeella. Meillä on oma pieni hakepolttamo, jolla saadaan nostettua aika merkittävästi meidän omavaraisuutta,” Maiju sanoo.

Hotellin uudelleenrakentamisen yhteydessä on pyritty parantamaan vastuullisuutta ja ympäristöystävällisyyttä entisestään: “Tällä hetkellä me työstämme asioita sille mallille, että voimme hakea hotellille vastuullisuussertifikaattia,” Maiju kertoo tyytyväisenä ja jatkaa: “Kuluneen kesän aikana hotelliin on asennettu aurinkopaneeleita, joilla pyritään vaikuttamaan energiankulutukseen. Asiakkaat ja matkailijat kiinnittävät nykyään paljon enemmän huomiota tällaisiin asioihin, ja me haluamme tehdä osamme tässä maailman energiatilanteessa.” Hotelli Iso-Syötteen slogan Rise above the ordinary” onkin noussut näyttävästi esille myös vastuullisuusasioiden parissa: “Halutaan pitää meidän omaa tasoa yllä kaikessa tekemisessä ja ennen kaikkea parantaa sekä kehittää sitä koko ajan parempaan suuntaan,” Maiju selventää määrätietoisesti.

Ravintola Hilltop tarjoaa maistuvan ruoan lisäksi huikeat maisemat tunturiin.Ravintola Hilltop tarjoaa maistuvan ruoan lisäksi huikeat maisemat tunturiin.

 


 

Tunturihotelli Iso-Syöte


Isosyötteentie 246 | 93280 Syöte


hotelli-isosyote.fi



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Dieta Relife - Kymijoen Ravintopalveluilta tarpeettomaksi jääneet laitteet saavat uuden elämän

Dieta Relife - Kymijoen Ravintopalveluilta tarpeettomaksi jääneet laitteet saavat uuden elämän

Lue lisää »
Logomo: MOVE•5D – ennennäkemätön immersiivinen illalliselämys

Logomo: MOVE•5D – ennennäkemätön immersiivinen illalliselämys

Lue lisää »
Urban Gourmet – ruokakulttuurin uuden tason digitalisaatio

Urban Gourmet – ruokakulttuurin uuden tason digitalisaatio

Lue lisää »
Urban Gourmet – the next level digitalization of restaurant culture

Urban Gourmet – the next level digitalization of restaurant culture

Lue lisää »
Tähtipölyistä yhteistyötä – Michelin-tähdet jaettiin Suomessa toistamiseen

Tähtipölyistä yhteistyötä – Michelin-tähdet jaettiin Suomessa toistamiseen

Lue lisää »
Minne Champagne & Wine – ruokaa viinien ehdoilla

Minne Champagne & Wine – ruokaa viinien ehdoilla

Lue lisää »
Huoltopalvelumme ovat vahvistuneet

Huoltopalvelumme ovat vahvistuneet

Lue lisää »