Tarinat

Skutta Hakis tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille

Dieta Oy | 04.05.2023

Kulttuurikokki Jyrki Tsutsunen on ollut uransa aikana mittavasti mukana niin musiikin, taiteen kuin myös ruoanvalmistuksen parissa. Hän on ehtinyt tehdä uraa monessa suomalaisessa huippuravintolassa ja työskennellä myös Pietarin pääkonsulaatissa sekä erilaisten ruokatapahtumien parissa. Maaliskuun alussa Jyrki avasi yhteistyökumppaneidensa kanssa Skutta-ravintolan Helsingin Hakaniemeen.

Skutta 1200x628Jyrki Tsutsunen tunnetaan kulttuurikokkina, joka hyödyntää ruoanvalmistuksessa monipuolisesti metsän antimia. 

 

Vaikeuksien kautta voittoon

Jyrki ammentaa inspiraatiota ruoanlaittoon Suomen metsistä ja luo toinen toistaan mielenkiintoisempia makuelämyksiä metsän antimista. Ennen koronaa Tsutsunen teki töitä lähinnä keikka- ja projektiluontoisesti, mutta korona sulatti kaikki projektit niin kulttuurin kuin myös ravintolamaailman puolelta. “Elin oikeasti aika mukavaa elämää, kunnes tuli korona. Kun työskentelee kulttuurin, musiikin, taiteen ja ruoan parissa, niin jokainen voi miettiä mitä siitä jäi käteen koronan aikaan”, Tsutsunen selventää. 

Koronan helpottaessa Jyrki sai kuulla kontaktiensa kautta, että Kulttuurikeskus Stoasta on vapautumassa ravintolatilat. “Sinne lähdettiin sillä ajatuksella, että siellä tarjotaan lounasta ja järjestetään erilaisia tapahtumia iltaisin. Tilat osoittautui kuitenkin todella hankaliksi tapahtumien kannalta, koska kulttuuritalo menee kiinni klo 20, ja kaikki mitä sen jälkeen tapahtuu vaatii omat vartijat, järjestelyt ja kaiken mahdollisen. Ei se lähtenyt ihan niin kuin ajateltiin ja koronakin siinä vielä kuitenkin hengitti niskaan”, Tsutsunen kertoo. Skutta Itis jatkaakin toimintaansa lähinnä lounasravintolana ainakin toistaiseksi. 

Loppuvuodesta 2022 Jyrki alkoi keskustella tilanteesta tuolloisen ravintola Kujan osakkaan Emmi Latun kanssa. Korona oli purrut kovalla hampaalla myös Kujan toimintaan ja suunnitelmat tulevasta oli vaakalaudalla. “Alettiin tuumailla yhdessä, että mitä tässä keksitään. Tehtiin vaikka minkälaisia kauhuskenaariolaskelmia siitä, mihin tämä voi johtaa”, Jyrki naurahtaa. Tarkan harkinnan jälkeen tilanne johti siihen, että maaliskuussa 2023 entisen ravintola Kujan tiloihin avattiin Skutta Hakaniemi, tutummin Skutta Hakis.



Metsän antimia ja vaihtuvia taidenäyttelyitä

Skutta Hakis tarjoaa oikean kulttuuripommin jokaiselle aistille. Ravintolassa on vaihtuvia taidenäyttelyitä, musiikkiesityksiä ja tapahtumia. Tilaan on haettu tarkoituksella ristiriitoja, jotka pakottavat jokaisen ajattelemaan. Skutassa järjestettävien tapahtumien aikaan jopa musiikki on huolellisesti valittu vastaamaan tarjottavan annoksen tunnelmaa. “Haluttiin luoda tila, joka kyllästää ihmisen kaikki aistit ja saa jokaisessa aikaan jonkin reaktion,” Jyrki kertoo ja jatkaa: “Tavoite on, että kun asiakas lähtee meiltä pois, hän olisi niin tyytyväinen, ettei osaa kertoa mikä oli parasta. Oliko se ruoka, musiikki vai jokin muu. Jyrki haluaa nostaa ravintolasta esiin mielenkiintoisen yksityiskohdan: “Ravintolatilojen vessat on käynyt tarroittamassa tyyli-ikoni Oda Ivanka-Tšupukka. Oda on uskomaton persoona. Se on käsittämätöntä mikä palo hänellä on elämään. Toivottavasti itselläänkin on sellainen vielä vanhempana”, Jyrki naurahtaa.

Skutta tuo lautaselle hurjan määrän metsän makuja, nimensä mukaisesti. Keittiössä päävastuussa on Michelin-tähdellä varustettu kokki Jouni Toivanen. Tsutsunen on koko ikänsä nauttinut metsässä liikkumisesta ja oppinut kokeilun ja kantapään kautta mitä kaikkea metsän antimista voi hyödyntää ja mihin aikaan vuodesta. “Aika moni ravintola kyllä käyttää metsän antimia, mutta harva sitä asiaa oikeasti hengittää niin kuin tämä meidän porukka. Se vaatii aika paljon työtä, testailua ja opettelua,” Jyrki kertoo ja jatkaa: “Kun vaan tietää mitä kaikkea metsästä voi syödä, niin sitten se on enää testaamista ja kokeilua. Sillä tavalla ne helmet löytyy ja välillä löytyy sitten jotain ihan muuta.”

Skutta 1200x628 - 2Skutta Hakiksessa on esillä vaihtuvaa taidetta. Kuvan teokset: Sampsa Indrén.

 

Yksilölliset ratkaisut asiakkaan toiveiden mukaisesti

Asiakkuuspäällikkömme Minna Miettinen oli mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Skutan tunnelmaa. “Minna on hyvä tyyppi ja hänestä kyllä huomaa, että on kokemusta ravintola-alalta. Se on oikeasti tärkeää, että Minna osasi kertoa myös sen, mikä ei välttämättä täällä meillä toimi”, Tsutsunen kertoo yhteistyöstä. Minna kutsui Jyrkin myyntinäyttelyymme Holkkitielle pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja kattaukseen ja täydentämään jo olemassa olevaa astia- ja tarvikevalikoimaa. “On tärkeää ymmärtää asiakkaan tarpeita ja ideoita, jotta voi tarjota konseptiin toimivat astiat. Meillä on todella laaja valikoima astioita, tapaamisen sopiminen on aina toimivin keino parhaan sekä yksilöllisen lopputuloksen varmistamiseksi. Astiavalintoihin vaikuttaa niin moni seikka, kuten se, millaisia annoksia tarjotaan ja jopa se, missä astiat tulevat olemaan säilytyksessä ravintolan tiloissa”, Minna selventää.

Skutta 1200x628. - 3jpg

 

Tapahtumarikasta kevättä kohti

Skutta Hakis on kehittyvän alueen keskiössä, ja Tsutsunen odottaakin tulevaa innolla: “Hakaniemi on kehittyvää aluetta, tänne rakennetaan nyt paljon ja palvelut laajenevat koko ajan. Se varmasti vaikuttaa myös meidän toimintaan. Muun muassa lounas aiotaan tulevaisuudessa tarjota myös tässä Hakaniemessä,” Jyrki paljastaa. Skutta Hakaniemen tulevat tapahtumat kannattaa laittaa kalenteriin, sillä ne eivät varmasti jätä ketään kylmäksi. Alla toukokuussa järjestettävän tapahtuman tiedot:

 

17.5. Skutta meet Petteri Luoto

Monessa liemessä keittäneet kokkikonkarit valtaavat Skutan keittiön Hakaniemessä. Petteri Luoto on tunnettu mm. Suomen Bocuce d ́Or kilpailijana ja tinkimättömänä ruoan moniosaajana, joka myös osaa "leikkiä" ruoalla. Jouni Toivanen rakastaa villejä makuja ja kekseliäisyyttä. Unohtamatta tietenkään ammattimaista ruoanvalmistusta. Molemmat sankarit maalailevat myös tauluja, joka viestii mielikuvituksesta myös lautasella. Skutta Hakis tarjoaa nyt varmasti ikimuistoisen illallismahdollisuuden nopeimmille varaajille. Luvassa on vähintään 10 ruokalajin illallinen. Illan musiikista ja viihdyttämisestä vastaa konkari Dj. Bunuel. 

Varaukset:  https://v2.tableonline.fi/instabook/bookings/3QeZhmi/selection

 


 

Skutta Hakis

Hakaniemenkatu 7 | 00530 Helsinki

skuttaan.fi



Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Peijakka osk. – yli 50 vuotta tyytyväisiä asiakkaita.

Peijakka osk. – yli 50 vuotta tyytyväisiä asiakkaita.

Lue lisää »
K-Market Maarinsolmu - nimeään isompi kauppa

K-Market Maarinsolmu - nimeään isompi kauppa

Lue lisää »
Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Pienennämme hiilijalanjälkeämme Kaukokiito BIO -palvelun avulla

Lue lisää »
Kymijoen Ravintopalvelut & keskuskeittiö Kapyysi – hyvinvointia maukkaasta ravinnosta vastuullisesti ja tehokkaasti

Kymijoen Ravintopalvelut & keskuskeittiö Kapyysi – hyvinvointia maukkaasta ravinnosta vastuullisesti ja tehokkaasti

Lue lisää »
Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Aluemyyntipäällikkömme Sami Mäki palvelee Pohjanmaan alueen asiakkaita

Lue lisää »
Kellahden Kartano – lähiruokaa luonnon helmassa

Kellahden Kartano – lähiruokaa luonnon helmassa

Lue lisää »
Sampotalon henkilöstöravintola – monipuolisesti palveleva ravintolaympäristö

Sampotalon henkilöstöravintola – monipuolisesti palveleva ravintolaympäristö

Lue lisää »