Tarinat

Vanhan Porvoon Glassikko – ovi satumaiseen jäätelötaivaaseen

Dieta Oy | 11.06.2021

Glassikon jäätelö on laadukkaista raaka-aineista käsin ja rakkaudella tehtyä artesaanijäätelöä. Glassikko sijaitsee idyllisessä matalahuoneisessa puutalossa, jonka tunnelmalliset tilat ovat uudistuksen myötä muuttuneet herkkusuiden ihmemaaksi, joka on sisustustaan myöten sokerisen makea.

Glassikko3Yrittäjä ja ravintoloitsija Samuli Wirgentius on tyytväinen Vanhan Porvoon Glassikon uudistuneeseen konseptiin.

Ensimmäisen kerran yrittäjä ja ravintoloitsija Samuli Wirgentius kiinnitti huomiota suloiseen rakennukseen jo vuonna 2007 vierailessaan vaimonsa ja yrityskumppaninsa Heidi Wirgentiuksen kanssa Porvoossa. Oikeastaan jo tuolloin syntyi tilaan liittyvä ravintolaliikeidea. Silloin rakennukseen ei kuitenkaan vielä tullut edes vettä ja projekti olisi ollut hetkeen liian vaativa. Ajatus unohtui, kunnes vuonna 2013 rakennus tuli uudelleen myyntiin. Aiempi omistaja oli tuonut taloon vedet, mikä teki kaikesta helpompaa ja niinpä Samuli ja Heidi ostivat talon ja muuttivat siihen asumaan.

Muutamia vuosia tämän jälkeen vuoden 2017 tammikuussa alkoi Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan toiminta. Ensimmäinen jäätelöpallo myytiin saman vuoden vappupäivänä. Ensimmäisen jäätelökesän taittuessa syksyyn alettiin pohtia, miten toimintaa voitaisiin jatkaa vuoden ympäri. Tällöin ajatus tilojen muuttamisesta ravintolaksi nosti uudestaan päätään ja niin syntyi Ravintola Glassikko. Glassikosta tuli kovin tykätty ja lopulta niin suosittu, ettei tilojen kapasiteetti aivan enää riittänyt vastaamaan kysyntään. Osittain tästä johtuen konseptia lähdettiinkin pohtimaan uudelleen ja päätettiin, että on aika siirtyä vahvemmin päätuotteeseen jäätelöön.

Aikoinaan jäätelöbaareja on ollut paljonkin, mutta sitemmin ne ovat melko lailla kadonneet. Uudistunut Glassiko tarjoaa mahdollisuuden tämän herkullisen konseptin kokemiselle uudelleen. Paikka tulee toimimaan samalla myös lippulaivana Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelölle ja paikan päällä syötävien annosten lisäksi Glassikosta voikin aina ostaa jäätelöä myös mukaan kotiin vietäväksi.

 

Artesaanijäätelöä ihmiseltä ihmiselle

Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelö on ennen kaikkea artisaanijäätelöä – laadukkaista raaka-aineista käsin ja rakkaudella tehtyä. Tällaisena se halutaan myös säilyttää kaikilta osin kuin suinkin mahdollista kasvavan kysynnän puitteissa on. Jokaisessa jäätelöerässä on tällä hetkellä vahvasti ihminen läsnä koko prosesin läpi; yksi kaataa maidon Valmarin jäätelökoneeseen, ottaa valmiin jäätelön ulos koneesta ja pakkaa pikariin, toinen laittaa kannen ja tarran sekä siirtää tuotteen pikapakastukseen. Se, ettei tehtaalla ole automaattista linjastoa, tuo tekemiseen myös toivottua notkeutta. “Voidaan esimerkiksi hetken mielijohteesta tehdäkin jokin yllättävä uusi maku, jos siltä tuntuisi, kuvailee Samuli.

Se, että asiakkaille pystytään tarjoamaan variaatioita ja elämyksellisyyttä on myös yksi Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelön erityispiirre, joka halutaan säilyttää. Oman haasteensa tähän tosin tuo se, että monet erikoisuuksista ovat jo nyt niin haluttuja, kuten esimerkiksi ruskistettuvoi ja paahdetut pinjansiemenet, että asiakkaat toivoisivat makua löytyvän jokaisesta myyntipisteestä. “Jotkut asiakkaat jopa kiertävät kaikki kioskit vain sitä saadakseen”, kertoo Wirgentius. Erikoisten makujen lisäksi jäätelövalikoimasta löytyy tietysti myös muun muassa lasten kestosuosikit suklaa ja vanilja sekä muutamia sorbetteja että vegaanisia vaihtoehtoja. “Ideana on, että tietyt maut löytyisivät lähes joka myyntipisteestä, mutta että lisäksi valikoimassa olisi myös yllätyksiä”, selventää Samuli. Tulevan kesän erikoisuuksista esimerkkinä mainittakoon mandariinitiikeri, kirsikkatiikeri, kirsikkasorbetti sekä basilika.

Kotimaisia raaka-aineita käytetään valmistuksessa mahdollisimman paljon. Esimerkiksi kaikki pääraaka-aineet; maito, sokeri, maitojauhe ja kerma, tulevat Suomesta samoin kuin marjat  – käytännössä kaikki, mitä kotimaisena on saatavilla.

Vanhan Porvoon Glassikko_FB3IFI:n pystymallinen Pivot-pakastevitriini on elegantti ratkaisu, josta myydään 500 ml take away -jäätelöpikareita. Jäätelöpikareita on myynnissä Glassikon lisäksi myös vähittäiskaupoissa. Toinen Panorama-vitriineistä on tarkoitettu paikan päällä tapahtuvaa irtojäätelömyyntiä varten. Vitriiniin mahtuu 2 x 7 litran carapinaa päällekkäin.

 

Glassikon näyttävät kylmäsäilytysratkaisut palvelevat konseptia

Glassikon kylmäsäilytysratkaisut on haluttu toteutettaa uudistuksen yhteydessä mahdollisimman tyylikkäästi. Tilasta löytyy IFI:n elegantti pystymallinen Pivot-pakastevitriini, joka on kaikilta sivuiltaan lasia, sekä kaksi matalaa Panorama-jäätelövitriiniä. Pystymallinen pakastevitriini hankittiin 500 ml take away -jäätelöpikareita ajatellen samoin kuin toinen matalammista vitriineistä. Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan 500 ml -jäätelöpikareita on myynnissä Glassikon lisäksi myös vähittäiskaupoissa. Panorama-  ja Pivot-vitriinit on mahdollista muuttaa myös konditoriavitriineiksi, sillä ne ovat ns. Four Seasons -mallistoa. Vitriinien lämpötila-aluetta voidaan muuttaa, jos esimerkiksi halutaan tarjota leivonnaisia tai vastaavaa jäätelön ohessa.

Toinen matalista Panorama-vitriineistä on puolestaan tarkoitettu paikan päällä tapahtuvaa irtojäätelömyyntiä varten. Vitriini valittiin syvemmän mallisena (2 x 7 litran carapinaa päällekkäin), jotta sesongin ollessa parhaimmillaan jäätelöä voidaan varastoida vitriinissä ja vaihtoastian jäätelö on heti vaivattomasti annosteltavissa jäätelöspatulalla. Vitriinin yhtenä etuna on, että jäätelöä voidaan säilyttää siinä yötä päivää. Lisäksi vitriiniin valittiin kaksi lämpötila-aluetta, sillä sorbettien ja jäätelöiden tarjoilulämpötilat ovat eri. Näin varmistetaan, että annostelu sujuu ideaalisti ja että jäätelö ei ole missään tilanteessa liian kylmää nautittavaksi, vaan juuri sopivasti suussa sulavaa.

Kylmälaitteiden koneistojen osalta päädyttiin myös erittäin asiakasystävälliseen ratkaisuun. Panorama -vitriinien kylmäkoneet on sijoitettu keskitetysti kellariin erilleen asiakastilasta. Näin tila pysyy mahdollisimman meluttomana eivätkä koneistot myöskään kuumenna sisäilmaa kesällä, vaan tilat pysyvät mielyttävän viileinä. Talvella lämpöä kaivattaessa tiloja voidaan puolestaan lämmittää jättimäisiltä polkkakarkeilta näyttävillä kaminoilla, jotka toimivat moitteettomasti edelleen iästään huolimatta.

IFIN:n näyttävät Panorama-vitriinit sopivat tiloihin täydellisesti. Jäätelön kaverina voi nauttia erikoiskahveista.IFIN:n näyttävät Panorama-vitriinit sopivat tiloihin täydellisesti. Jäätelön kaverina voi nauttia erikoiskahveista.

 

Eläköön aito kunnon jäätelöbaari!

Viimeisin vuoden aikana Ravintola Glassikko joutui poikkeustilanteen vuoksi keksimään monenlaisia uusia tuotteita perinteisten tuotteittensa ja jäätelön ohelle. Myytiin muun muassa kala- ja lihakeittoa noutoruokana ämpäreittäin sekä perjantaisin pizzaa. Niistä tuli tosi suosittuja, jopa siinä määrin, että ravintolamuseo haki ämpärinkin kokoelmiinsa, kertoo Samuli naurahtaen. Tämän kevään aikana keittoa on mennyt hieman vähemmän kuin edelliskeväänä. Silloin poikkeusolot tulivat niin yllättäin, nyt ihmiset ovat osanneet ennakoida ja sopeutua paremmin”, kuvailee Samuli.

Kun mennyt vuosi kaikkinensa on ollut niin erikoinen, tuntuu erityisen hyvältä katsoa kohti tulevaa kesää, jonka voidaan ennakkoida olevan lähempänä normaalia. Huhtikuun lopulla Glassikossa siirryttiin muusta tekemisestä toteuttamaan konseptia sellaisena kuin se uudistusta toteutettaessa visioitiin ja paikka avattiin aitona jäätelöbaarina. Uniikki konsepti tulee palvelemaan niin paikallisia kuin turistejakin ympäri vuoden. Tarjolla on monipuolisesti erilaisia jäätelömakuja ja näyttäviä jäätelöannoksia koristuksineen. Valikoimaan voidaan lisätä myös muita tuotteita jäätelön kaveriksi, mutta siten, että jäätelö on kuitenkin vahvasti pääosassa.

Kesäksi on luvassa myös hieman erikoisempia erikoisuuksia kuten esimerkiksi sangria-jäätelö, jota on saatavana kahtena eri versiona, joista toista tarjoillaan vain täysi-ikäisille asiakkaille. Glassikolla on myös anniskeluluvat, joten ihanan jäätelöannoksen kaverina paikalla voi nauttia halutessaan vaikkapa lasin kuplivaa. Pieniä asiakkaita huomioidaan puolestaan hammaskarkkiautomaatilla, josta voi aina herkuttelun päätteeksi ottaa vielä hammasystävällisen makeisen.

Jäätelöbaarin erikoisuutena mainittakoon myös erillinen oma synttärihuone, joka sopii täydellisesti esimerkiksi pienten sankareiden merkkipäivien juhlistamista varten. Huoneeseen mahtuu useampi  henkilö ja tila voidaan rajata muusta ravintolasta siten, että juhlijat saavat oman yksityisen juhlahuoneen.

Glassikko32Tunnelmalliset tilat ovat uudistuksen myötä muuttuneet herkkusuiden ihmemaaksi, joka on sisustustaan myöten sokerisen makea.

 

Ilolla kohti jäätelökesää

Uudistuneen Glassikon lisäksi Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelöä myydään kolmessa kioskissa sekä seitsemästä jäätelöpyörästä, jotka sijoittuvat ympäri Suomen mm. Savonlinnaan, Kotkaan, Vaasaan, Lahteen ja Helsinkiin. Vanhan Porvoon Jäätelön myyjät tulevat erottumaan katukuvasta persoonallisella vaatetuksellaan. Vaatefirma Coston kanssa yhteistyössä on toteutettu lippalakit, jotka tunnistaa niihin kiinnitetystä “jäätelöpallo” tupsusta. Lisäksi myyjillä on hieman vanhan ajan nahkaessua muistuttava esiliina,  rusetit sekä valintaisesti joko jäätelön sininen tai vaaleanpunainen paita. Jäätelöpyörän polkiessa vastaan Vanhan Porvoon kadulla voikin hetken kuvitella itsensä joitakin vuosikymmeniä ajassa taaksepäin.

Glassikon herkulliseen ihmemaahan on jo jonkin aikaa voinut hypähtää nauttimaan mielettömistä jäätelöannoksista niin perheen kuin ystävienkin kanssa. Paikka on elämyksenä erityisyydessään sellainen, mikä jokaisen Porvoossa asuvan ja vierailevan kannattaa ehdottomasti kokea.

 


 

Vanhan Porvoon Glassikko   |  Vanhan Porvoon Jäätelötehdas  |  VPJT.fi

Kirkkotori 7  |  06100 Porvoo

 


 


Lue lisää aiheeseen liittyviä tarinoita

Boho Café Töölö – toinen askel lähempänä paratiisia

Boho Café Töölö – toinen askel lähempänä paratiisia

Lue lisää »
Vierumäki palvelee valtavan laajaa ja monipuolista asiakaskuntaa

Vierumäki palvelee valtavan laajaa ja monipuolista asiakaskuntaa

Lue lisää »
Mood-ravintolat nostavat henkilöstö- ja opiskelijaravintolat uudelle tasolle

Mood-ravintolat nostavat henkilöstö- ja opiskelijaravintolat uudelle tasolle

Lue lisää »
Solo Sokos Hotel Torni avautui itselleen uskollisena – boheemina & rohkeana

Solo Sokos Hotel Torni avautui itselleen uskollisena – boheemina & rohkeana

Lue lisää »
Café Ursula – jo 70 vuotta hyviä tekoja

Café Ursula – jo 70 vuotta hyviä tekoja

Lue lisää »
Lucy in the Sky – uudistunut moderni bistro taivaalla

Lucy in the Sky – uudistunut moderni bistro taivaalla

Lue lisää »
Kiitos vierailusta osastollamme Gastrossa!

Kiitos vierailusta osastollamme Gastrossa!

Lue lisää »